Sain itse geologi Aimo Kejoselta, joka tutkinut monet vuosikymmenet Suomen luolia ja siirtolohkareita, vinkkejä hyvistä Inarin retkuilukohteista. Yksi mielenkintoisimmista oli Isonkivenjärven seidat (kartta).
Aimo kirjoitti:
Isonkivenjärven seitakivet. N=7634975,707, E=512466,980 ja N=7634864,854 ja E=512638,258. Molemmat kivet ovat käytännössä sähkölinjan alla. Läntisempi on mantereella ja sen kyljellä on poltettu nuotiota. Toinen on järven saarerella ison seitalohkareen korkeimmalla kohdalla oleva kivipöytä tai jalkakivi, hieman samantapainen kuin Konesniemen Päiviönpöytä. Näitä seitakiviä palvottiin eniten 1860-1870-luvuilla, kun porolappalaisia muutti etelämmäs Norjan rajan mentyä kiinni. He olivat joitakin vuosia näillä tienoilla, mutta muuttivat sitten Saariselän tienoille. Isonkivenjärvi on niin lähellä Karhunpesäkiveä ja sen yläpuolista aihkimetsää, jossa ovat Suomen vanhimmat, yli 800 vuotta vanhat männyt, että niitäkin kannattaa käydä vilkaisemassa.
Isonkivenjärvi sijaitse lähellä Karhunpesäkiven turistirysää ja vain 700 m siitä pohjoiseen Myössäjärven pohjoisosasta lähtee polku Isonkivenjärvelle. Rannalta erottuu selvästi saari josta järvi on saanut nimensä.
Kiersimme järveä myötäpäivään ja ihailimme järven kirkasta vettä.
No, jopas! Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä miksi karttaan merkitty rannan isokivi oli seitakivi. Näin selvää profiilikiveä ei ole ennen tullut vastaan.
Profiilikiveltä oli näkymä Isonkivensaarelle.
Emme kiertäneet järveä vaan tutkailimme saarta pitkällä putkella.
Päällyskiven alla oli lukuisia kiviä. Ei ihan niin selvä päällyskivi kuin Konesniemen Päällyskivi.
Olimme talsineet Suomen vanhimpien mäntyjen seassa. Paluumatkalla kiinnitimme huomion tähän ikihonkaan.
Komeaa kilpikaarnaa.
Kävimme sitten munkkikaffella turistirysässä. Retkuilija hommasi itelleen retkuiluhousujen taskuun mahtuvan likkuveitsen.
