Kun ilima oli tänään pakkasella -15 astetta ja aurinko mollotti siniseltä taivaalta niin päätin, että lähempäs kokeilemaan millaista olisi luistella pitkästä aikaa luonnonjäällä. Kaivoin varastosta vuonna 1981 lahjaksi saamani hokkarit ja suksisauvat.

Suuntasin Juottorannantien mattolaiturille, jossa laittelin luistimet jalkaan ja kamerareppu selkään. Jää oli paikoin aika röpelöistä. Ilmeisesti alkuviikon sulat eivät olleet sulattaneet kaikkia lumia vedelle, joten totesin turvallisemmaksi vain työnneskellä sauvoilla. Lähestyessäni Lokkiluotoa jää parani – se oli tasaisempaa ja pääsin jo potkujen makuun. Vuorovedoin – potku – työntö – etenin vauhdikkaasti.

Lokkiluodolla pysähdyin kuvailemaan.



Sieltä jatkoin matkaa vastarannalle tutkimaan Lounaanlahden rantoja. Siellä jää oli erityisen tasaista ja ainoastaa sain varoa pitkittäisiä railoja, jotka juuri ja juuri olivat luistimen terän paksuisia.

Kerran hokkari tökkäs railoon ja menin nurin persuukselleni, mutta onneksi vauhti oli hiljainen ja michelinpuku paksu, ettei käynyt mitenkään – ja kamerakin oli onneksi repussa.

Paluumatka oli aika uuvuttavaa navakassa pohjoisen vastaisessa tuulessa ja tunnissa alkoi vähän harjoitetut luistelulihakset väsyä. Mutta harvinaisen mukavaa oli, mutta taidan tyytyä jatkossa kävelemään – ellei sitten iske himo hommata retkiluistimet ja etsiä tasaisemmat jäät.