Siilit valtaavat pihamme kesäiltaisin. Syynä on ehkä se, että syötämme niitä milloin milläkin – muttei laktoosia sisältävillä tuotteilla. Muikun päät ovat niitten erityistä herkkua – parhaillaan 5 siiliä on ollut yhtä aikaa tappelemassa niistä.

Pidämme lämpiminä iltoina takaovea auki. Joka kesä saamme poistaa uteliaimmat siilit olohuoneen nurkista tuhisemasta – ja on niitä löydetty keittiöstä ja makuuhuoneistakin.

Kerran ihmettelin varastossa, että miksi tyhjien olutpullojen etiketit ovat repaleiset. Sitten huomasin, että olimme lukinneet siilin yöksi varastoon ja se oli nälissään pureskellut pulloja. Niissä oli varmaan miellyttävä tuoksu. Siili laskettiin vapaalle jalalle. Ei sille ees kelvannut tarjottu juustoateria.


Lueskelin lämpimänä kesäiltana riippumatossa lehteä ja napostelin siinä samalla maissilastuja. Kohta alkoi kuulua rouskutus. Tämä piikkipallo oli mennyt kellistämään kupin ja ajatteli ottaa osansa minun lastuista.

Nenä tungetaan joka paikkaan. Kerran istuskelin hiljakseen takaoven rappusilla, kun siili lyllerteli haistelemaan minun varpaita. Sepä päätti sitten puraista. Onneksi isossa varpaassa on niin paksu nahka, ettei hampaat yltäneet sen läpi.

Pihalla käy hirmuinen tuhina ja pökkiminen, kun siilit kohtaavat.


Veikeitä otuksia. Ne heräävät joskus niin aikaisin keväällä, että vasta sataneessa lumessa voi nähdä niiden yölliset jäljet.