Eilen ja tänään tuli oltua Nilsiän Tahkolla kehittämispäivillä. Eilisen istumisen jälkeen päätin valloittaa Tahkon korkeimman huipun Välimäen. Sen huippu kohoaa 314.5 m korkeuteen. Huipulla kasvoi keskenkasvuinen lehtikuusikko.
Mielenkiintoisempi oli huipun etelärinteen paljakat ja lohareikot. Kiertelin haljenneita ja lohjenneita kvartsiittikallioita.
Alkuun hämmästytti kvartsiitin vaaleat kalliot, joista puuttui karheus. Lohkeemien reunat olivat pitkiä ja kaartuvia.
Eräältä kalliolta löytyi vuorella harvinainen pyöreämuotoinen kivi. Sen alla oli kaksi kiveä kuin tukena.
Olikohan kakkaluirut ketun tekeleitä?
Aivan kiven alapuolelta pienen jyrkänteen alta löytyi luola (kartta).
Ennen luolaan puikahtamista ihailin jäkälästä puhdasta kohtaa, josta kvartsiitin vaaleus erottui hyvin.
Luola muodostui jumiin jääneen lohkareen alle. Edessä oli suurin tila, jossa oli ihan kuin aseteltu istuinkivi. Luolalla oli pituutta kuutisen metriä, levveyttä parraimmillaan kolome metriä ja korkeutta toista metriä.
Luola oli läpimentävä. Tuolta alhaalta lähti ketun mentävä kolo vasemman puoleisen lohkareen alle. Tiiä sitten minne asti se jatkuikaan…
Luolan toinen suuaukko.
Retkuilin rinnettä alemmaksi ja tarkastin kartalle merkityt suuret kivet. Alimmainen oli suurempi ja mielenkiintoisempi (kartta).
Alta löytyi pieni luolanen. Pari henkee olis mahtunut sinne makoilemaan.
Luolan takaseinän lohkareissa oli punaista.
Samoin kiven alapään kärjessä. Liekkö luonnon omaa väriä vaiko maalaus? Luulis että tälläinen kvartsivuori on ollut kivikautisen työkalumestarin paratiisi.
Siinä vierähti reilu pari tuntinen nopsaan. Samalla oli alkanut sadella ensilumi. Jälkeni peittyivät nopsaan.
