Teimme juhannuksen aikaan paluun Inarille. Pari vuottta sitten lupasimme palata samoihin maisemiin, kun tutkimusretkemme aikana ilmaantui paljon uusia retkuiltavia kohteita. Tällä kertaa kohteinamme oli Inarin seitatunturit ja -vaarat.
Saapumispäivän iltana otimme Koppelon majapaikkamme lähikohteen retkuiltavaksi – Pajalâskedgi (kartta). Muinaisjäännösrekisteri kertoo:
“Päällyskivi sijaitsee Inarijärven Koskivuonon itärannalla, Konesniemen pohjoiskärjen länsilaidan edustalla. Noin 4 m x 3 m kokoisen, rantavedessä olevan kiven päällä on 3 pientä kiveä, joiden päällä sijaitsee noin kuution kokoinen kivi. Kivi tunnetaan myös Päiviönkivenä tai Päiviö Vuolabin kivenä. Kohteeseen liittyy perimätietoa ja tarinoita.”
Jätimme auton Konesniementielle suurin piirtein kiven kohille ja läksimme kohen rantaa pirunpellon yli. Saimme ensituntumaan miljoonan kaveriin, jotka himoisesti halusivat joko punkteerata verta tai puraista palasen ihostasi.
Rannasta aukesi näkymä Akkulle.
Olimme tulleet liian itään, joten lampsimme rantaa pitkin välillä vilkuillen milloin kivi ilmestyy näkyviin. Olimme kiven jo kuvanneet meloskellessamme Ukolle pari kesää sitten. Matkalla tuli vastaan kivi, jonka päälle oli aseteltu pienempiä kiviä.
Sieltä se alkoi pilkottaa…
No, jopas oli asetelma.
Emme päässeet kuvaamaan kiveä toiselta puolen, kun rannalle oli viime kerrasta ilmestynyt uusi mökki.
Kiveltä oli hyvä näkymä molemmille seitavaaroille Ukolle…
… ja Akkulle. Akkun takaa alkoi vyöryä sen verran tummia pilviä että läksimme livakkaasti palaamaan autolle.
Matkalla tuli vielä tälläinen nenäkäs kivi vastaan.
No, olimme liian hitaita. Akku kasteli meijät ihan kokonaan. Ilta menikin retkuja kuivatellessa ja ihmeen kaupalla ne oli kuivat aamuun mennessä.
Postauksen kirjoittamisen jälkeen sain vihiä, että suurnoita Päiviön pojasta Vuolabista kerrotaan Kaarlo Julkusen toimittamassa Lapin kirja – Lapin koulujen kotiseutulukemisto-kirjassa näin:
Päiviön Vuolab
Kittilän Kuivasalmen niemellä asui muinaisina aikoina Päiviö, mahtava noita ja peuranpyytäjä. Hän menetti vanhan noitavoimansa otettuaan kasteen vastaan. Hänen pojastaan Päiviön Vuolabista tuli isäänsäkin kuuluisampi erityisesti seitojen hävittämisen vuoksi.
Vuolabin elämästä kerrotaan tarinaa myös Inarijärven Maurasaaresta. Hän jatkoi seitojen tuhoamista, mitä ei suvaittu. Kalastajalappalaiset lähtivät Mauraan Vuolabia tapaamaan. Ajatuksena oli hänen lopettamisensa. Tarina jatkuu:
Vuolab tervehtii – Burist väärit. Kuuluuko?
Sanattomina seisoivat jalansijoillaan synkät miehet, sillä sankarista uhosi sellainen voima, ettei yksikään käsi uskaltanut kohota.
Vuolab aavisti asian. Ehdotti:
Lähetään kuiten Konesniemeen, pois kotikentältä. Lähettiin, soudettiin. Veneet kokastettiin ja noustiin maihin. Rantarakassa lojui jättipaasi. Vuolab kouhasi sen syliinsä ja kantoi laelle. Laelta hän huusi:
Tuokaapa tänne kolme tukikiveä!
Säikähtyneet silmät olivat seurailleet järkäleen menoa. Näky lamasi. Nöyrinä tottelivat miehet sankarin käskyä. Tuhotut seidat jäivät kostamatta. Siitä saakka on Konesniemen kalliolla seissyt paasipatsas, Päällyskivi.
