Aurinko alkoi vihdoin ja viimein paistaa ja uskalsin tunkaista pään pihalle. Siellähän kuului hirvee harakoiden mekkala. Sitähän piti lähteä selvittämään.
Neljä poikasta oli juuri lähtenyt pesästä ja ne keikkui keskellä tietä.
Ei ne edes älynneet pelätä minua vaan sain kuvailla niitä parin metrin päästä. Emot kävivät välillä huutamassa, että pelätkää nyt edes vähäsen. Eihän emot saaneet muuta aikaan kuin mekkalan pikkuisissa.
Tämä olis niin kuin häijy harakka.
Häijy päätti antaa voikukalle kyytiä.
Lutunen poseeraa: ensin oikealta ja …
…sitten vasemmalta. Ei kun päinvastoin…
Sinne ne jäi huutamaan ja autoilijat joutuivat niitä väistelemään. Ei näistä hölmöistä ollut itse siihen.
Voi kuinka ihania! Nyt on niin mukava ulkoilla, kun joka päivä törmää linnunpoikasiin. Ihme, kun emo ei antanut kyytiä. Viime kesänä yritin kuvata harakanpoikasta, mutta emo oli niin hurjana, että ei siitä mitään tullut.
Tuollainen häijy eläinlapsi varmaan selviää elämässä ja lutunen pistetään poskeen alta aikayksikön 😉
Voi hellanduudelis! Toivottavasti selviävät molemmat alkavalla elämäntaipaleellaan.
Harakka on älykäs ja sen vuoksi poikanen tyhmä ja utelias kokeilemaan kaikkea kiellettyä (muistuttaa kovasti ihmisen kehityskaarta).
Kovasti yrittävät kouluttaa ja komentaa poikasiaan. Aina siellä on joku toisia poikasia itsepäisempi, jolle saattaa käydä hullusti.
Iisi
Harakat taitavat tuntea minut niiden häirikkönä, joten emotkin kunnioittaa minua. Mä olen ajanut ne niin monesti meidän pihalta häiriköimästä muita pihalla vierailevia eläimiä.
Illalla koko sakki eksyi meidän pihalle ja lutunen on tosiaan noista heikoin. Se osaa just ja just lentää. Jos se jää illalla väärään paikkaan liiaksi kerjäämään tai yöksi niin kissa tai joku muu käy höyhentämässä sen.