Lupasin marraskuun lopulla palata Paljakkavuoren jyrkänteille. Näinpä tein tännään.
Ajelin Sirkkaintielle ja jätin auton Ollinvuorelle menevän tien risteykseen. Remmitin tänä talvena ensimmäistä kertaa lumikengät jalkaan ja puikkelehin rantapusikon läpi Keski-Vihtasen jiälle (kartta). Lammen notkossa raskaana makkoillut lähes -30 °C ilima puras het paljaista poskista, mutta eiku isoa tossua tossun etteen. Jalan mitan paksuisessa pakkaslumessa eteneminen oli varsin heleppoa tasaisella lammen jiällä.
Big giat footin jälkinauhaa alkoi ilmestyä neitseelliseen lummeen.
On se maisema kaanis näin pakkasella.
Matkasin Keski-Vihtasen rantaa pitkin kohen jyrkännettä. Tälläkin lammella oli oma irvuileva pirunsa. Lammen loputtua painelin suoraan mehtään.
Sen että sain pääni mettää alkoi jyrkänteen jäät jo näkyä.
Olipas pienet putoukset muuttuneet jyhkeviksi jääputouksiksi.
Vielä pari putousta taisteli pakkasta vastaan. Moni oli jo luovuttanut. Korkeutta putouksilla oli kymmenisen metriä ja putousalue oli 30-40 m levee.
Tästä kuului vielä ihan veen lirinää.
Kerrosta kerroksen perrään.
Kuin pesusieni valuisi pitkin jyrkännettä.
Toinen elossa oleva putous alkoi hävitä taistelua.
Lumi alkoi jo tarttua siihen.
Kommee seinämä. Kyllä kannatti tulla.
Palasin lammen toista reunaa myöten.
Kävin moikkaamassa rantasaunakivvee.
Samoin nuamakiveee, joka ei lammelta näyttänyt nuamalta.
Pitihän sitä ees yksi uus luolakivi bongata. Tämä makoili kahen kiven päällä ja alle olis mahtunut pitkäkseen. Vetoisa kolo kuten näkyy.
Vajavainen kuukin möllötti Paljakan piällä.
Siinä se on tervaleppä tehny muutamat mutkat.
Sakastissa ei ollut tällä kertaa saukonjälkiä vaan retkuilija jätti oman nauhan.
Yllätyin ku retkuilu -30 °C pakkasessa sujui kuitenkin ilman sen kummempia onkelmia. Kerrankin oli sopivasti piällä – ei tullu hiki eikä paleltanu.