Kurkkasin ulos ja päätin tänään olla kyntämättä atvettisohjoa. Aloin perkailemaan kovalevyltä vuojen kuvasaalista. Näillä keleillä on mukava muistella keessee.
Toukokuun lopulta löytyi kasa Maijootvuoren rymyämiskuvia. Sisäänpäin kaltevasta jyrkänteestä löytyi kummallinen “öljykivi“. Sitä ihmettelin tovin ja jatkoin vuoren länsijyrkänteen (kartta) tutkimista.
Kaltevuus oli suuri että metrin verran maata oli sateelta ja jyrkänteen kymmeneen metriin kohoavan reunan vesitipuilta suojassa.
Kalliossa oli sileitä punertavia pintoja ja etsiskelin mahollisia kalliomaalauksia.
Tosin kiviaines oli helposti lohkeilevaa. Harvoin tulee näin tasasivuista kuutiota vastaan.
Tuohon minä olisin räntännyt…
Tuossa sain äskettäin loistavan vinkin blogiani lueskelevalta Ollilta GTK:n maankamarakartasta, jolla saa näkyviin muinaisrannat. Retkuijalla on näköjään kalliomaalausjyrkännevaisto kohillaan, kun osuin ilman maakamarakarttaa muinaisrannalle eli Maijootvuori on ollut muinoin saari ja länsijyrkänne juuri vesirajassa. Muttei onnannut…
Kiipesin vuoren päälle, josta avautui juuri kesään puhkeava heleän vihreä maisema.
Kimalaiset aloittelivat pölytyshommiaan läpimällä rinteellä.
Vuoren päällys oli parturoitu ja laikuista pisti esiin ruttusia sieniä – korvasieniä. En kerännyt, koska periaatteeni on, että sienet pitää voija viskoa suoraan pannulle.
Ihailin heleitä maisemia.
Nuijapääarmeijakin oli herännyt talviuniltaan.
Ensimmäiset orvokitkin olivat vironneet lämpimällä rinteellä.
Rinne oli paikoin jyrkkä.
Löytyi rinteeltä pikkanen kivijoki – pirunpelto.
Se oli kevään lämpimin päivä, jonka jälkeen alkoikin parin kuukauven viileet.