Kolin reissumme alkoi vejellä viimeisiään ja päätöspäivän kohteeksi oli valittu Ryläys (kartta). Läksimme matkaan Herajärventieltä – läheltä Jerontien risteystä. Tämä oli selvästi reissumme hankalin polku. Herajärven kierros on niin suosittu että polku oli kulunut juurakoille ja kiville. No, pitihän ne Ryläyksen kuulut maisemat kurkata.
Nousu vaaralle tapahtui vaihtelevassa maastossa. Metsäpuro ilahuttaa aina.
Oli paljaaksi kulunutta kalliopintaa.
Ryläyksen kodan vieressä tuoksui suo. Tekasimme ensin pyörähyksen Ryläyksen huipulla.
Suolla kukki minulle ennestää tuntematon kukka, joka jäi minulle arvoitukseksi.
Selvästi alkoi jo painaa turnausväsymys. Ryläyksen uuvesta näkötornista (kartta) ei tullut otettua yhtään kuvaa. Se oli kuitenkin aika matala. Näkymiä avautui enemmän länteen, kuin Kolin suuntaan.
Tornista sai hyvin kuvattua kuusten latvoissa pörrääviä pikkulintuja.
Nuo oli ilmeisesti jotain sieppoja tai kerttuja.
Vikkelän hippiäisen tunnistaa helposti keltaisesta pään laikusta.
Kiepsautimme Kolin puolelle.
Kolille aukenikin kommeet näkymät. Vasemmalta oikeelle: Jero, Koli, Pielinen ja Herajärvi.
Ryläyksen kivivirran alkupää. Se olis varmaan kommeempi alhaalta päin.
Siinäpä ihasteltiin maisemia.
Ryläyksen laen kierros tulikin kodalle (kartta).
Taisi olla murkuilla häälentojen aika.
Tankkasimme.
Palauumatkalla otettiin neulekuvia.
Ei reissua ilman kummallisia kiviä. Tämä alikivi löytyi ihan polun vierestä jyrkänteen reunalta.
Huhhuh, kyllä sitä alkoi jo olla sippi. Varsinkin tää Ryläyksen patikkahighway otti jaloille, mutta hyvä mieli oli tankattu piripintaan tällä Kolin reissulla.
Arvoituksellinen kukka on vilukko. Pohjoisessa sitää näkee paljon.
Tattista tunnistuksesta! Tämä kukka onkin sitten jo tuttu seuraavan kerran kohatessa 8)