Olimme vältelleet Kolilla valmiita polokuja, mutta Mäkrän kivi (kartta) oli nähtävä. Valitsimme reitiksi Peiponpellon parkkipaikalta lähtevän polun.
Puhtoiset purot virkistää aina retkuilijaan.
Noin puolimatkassa tuli vastaan elokuun helteisessä auringossa kylpevä Ikolanahon niitty. Tuvalla ja notskipaikalla oli niin paljon turistia, että jatkoimme matkaa…
Mukurakuusi näytti meille kaivannon paikkaa.
Eipä jäänyt kyltistä mieleen mitä siitä oli kaiveltu. Tasainen polku alkoi kyllästyttää ja otimme oman suunnan kohen Mäkrän huippua.
Olihan täällä pystysuoraakin seinämää.
Oman polun valihteminen kannatti. Löysimme oikkeen ison kanttispaikan. Eihän meille mahtunut mukaan kuin murto-osa. Makoisa iltapala taasen saatiin. Kerroimme paikan koortinaatit Koli Freetimen omistajapariskunnalle. Tuli nämäkin sienet hyötykäättöön.
Lähestyessämme huippua alkoi maisemat komistua. Tuolla oltiin etellisenä päivänä.
Myös toiselle puolen aukeni maisemaa.
Herajärven saaristoa.
Olinhan mä nähny kuvia ja lueskellut juttuja Mäkrän kivestä mutta kyllä se silti yllätti mahtavuuellaan.
Niin ne väittää että jääkauven jäät on kulettanut tuon möhkäleen tuolle paikoilleen 10-15 km päästä luoteesta Pielisen pohjalta reippaat 11 000 vuotta sitten. Kummasti se on osunut just vuoren korkeimmalle kohalle.
Tarinoitten mukkaan kiven on saanut kiikkumaankin, mutta se ominaisuus mureni – kirjaimellisesti, kun kiven päästä lohkesi isohko palanen 1800-luvulla.
Tätä kyllä kannatti käyvä ihmettelemässä.
Naatiskelimme elokuun hellepäivästä mahtavissa maisemissa. Siinä retkuilija osoittaa Käränkävaaraa.
Mäkrältä oli näkymä myös Kolille, jossa näkyin olevan myös maiseman ihailijoita.
Kylläpä sitä naarattaa. Miksipäs ei… 8)
