Näin marraskuun ankeina ja synkkinä päivinä on mukava muistella kesän retkuiluja. Aloitetaan Heinäveen Vihtarinniemestä. Muinaisjäännösrekisteriin on merkitty kohe: Vihtarinniemi – kivipöytä.
Kun kävin elokuussa kurkkaamassa parit pöytäkiviet Heinäveellä niin jatkoin siitä vielä kohen Vihtaria.
Ajelin Vihtarinnimen perukoille, jossa jalkauvuin mukavan näköiselle mutta hirvikärppäsiä vilisevälle paljakakkaharjanne jonolle (kartta), joka eteni kohen Kermajärveä.
Kallio oli halkeillut melkein kuin veitsellä leikaten matemaattisen tarkasti.
Olihan kalliolla asetelmiakin.
Vanhat kitukasvuiset hongat olivat kuitenkin löytäneet paikkansa.
Pyöriskelin muinaisjäännösrekisterin ilmoittamissa koortinaateissa pitemmän aikaan ennen kuin pettyneenä luovutin ja jatkoin harjannetta etiäpäin.
Tulihan se kivipöytä vastaan (kartta) – satametriä lännempänä.
Laakakivi on nostettu parin kivien varaan ja tuettu kahella pienemmällä kivellä. Kivipöydän levyn koko on noin 0,5 x 1,5-2 m. Ympärillä on muitakin kiviä. Istuimiako?
Kuka on tämän rakentanut? Mitähän varten? Milloin? Muinaisjäännösrekisterin mukaan ajoittamaton.
Olisko se sijainnut muinaisella rantaviivalla? Ehkä. Jatkoin harjannetta kohen rantaa.
Ikihonkia piti välillä ihailla.
Harjanteen päällä kulki polku.
Tulin aukiolle, jossa sammal ja jäkälä olivat kuluneet polun alta.
Paljallaa kohalla oli kuin ristinmerkki. Tehty vaiko jääkauven tekosia? Olisko sammaleen alla enemmänkin näitä? Oltiin luonnonsuojelualueella niin enpä alkanut potkimaan…
Kun ranta alkoi pilkottaa puitteen välistä käännyin takasin päin.
Paluumatkalla huomasin röykkiön joka muistutti kovasti muinaista rantakivikkoa.
Harmi että päivä alkoi jo kääntyä iltaan ja tutkimukset piti jättää kesken. Palailin autolle suorittamaan hivikärppäsnyppiäiset. Mutta tänne palataan ens kesänä paremmalla ajalla….