Tein tältä erää viimosen lenkin Paljakkavuoren maisemissa. Kävin kurkkaamassa löytäisinkö jo kertaalleen ettimääni Pirunkirkkoa (kartta). Parkkeerasin Sirkaintielle mettäautouran alkuun ja kurkkasin ensin viereisen kukkulan kaksi karttaan merkittyä kiveä.
Yöllä oli tullut lunta parikymmentä senttiä.
Kartan iso kivi makoili punaisen kiven varassa kalliolla.
Sen päälle oli ihan omat portaat. Toista kiveä etin pitkään ennen kuin huomasin että se oli iso laakakivi, joka ei paljoo erottunut lumen alta.
Ai, että oli mahtavaa retkuilla lumisessa mettässä. Hyppäsin tien toiselle puolen ja suuntasin kohen Pirunkirkkoa.
Pirunkirkon moreeninen lohkarenyppylä (kartta) löytyikin sähkölinjan vierestä. Suomen Luolat kirjassa kerrotaan seuraavaa: “Lohkareitten peittämä kukkula muodostaa saarnastuolin. Saarnastuolikukkulan lohkareiden välissä on ollut pieni luola, jossa metsästäjät ja marjamiehet ovat yöpyneet ja pitäneet sadetta. Pirujen asuinpaikka, josta on käyty hakemassa onnea ja parannusta. Luola romahti 1960-luvulla ilmeisesti roudan liikuteltua lohkareita.”
Nyppylä on ehkä joskus erottunut paremmin ympäristöstä mutta nyt puut ja lumi peittivät näkyvyyttä.
Toisella puolen oli lohkareikkoa, jossa lienee luola ollut. Minulle piru ei kyllä suonut onnea vaan luikahin kiveltä ja kolautin polven kivveen. Auts, prkl… mikä piru!
Palailin autolle umpimähkää kierrelleen läheisellä suolla, kunnes kalliolla pilkisti jokin.
Jaahas, tännekö se piru olikin muuttanut. Aika mulkosilmä ja turpohuuli tämä kaveri.
Saavui hakkuuaakeen laitaan, josta avautui näkymä Paljakkavuorelle. Täällä oli kolunnut paikkoja parin viikon ajan. Nyt alkaa lumi haitata koloetsintöjä, joten pitänee palata pakkasilla vesputoukselle seuraavan kerran.
Kurkistin vielä Sakastin – Keski-Vihtasen lammen mutkan.
Veen pinnan lumisohjoa oli puhkonut saukko sukelluksillaan.
Kolmipäiväinen retkuilurupeama alkoi jo tuntua jäsenissä, joten karrautin Juhtalla kotio ja panin saunan lämpiimään ja jatkoin reissujen muistelua lauteilla lämpimässä…
