Vuos pari sitten oppilaani näytti minulle valokuvaa kivestä, joka taiteili kalliolla kolmen kiven varassa. Kuulema hautovan kanan – joksi sitä nimitettiin – alittaminen oli muinoin jonniinmoinen miehuuskoe. Kivi unohtui… Asetelma pätkähti mieleeni, kun kesän alussa käväsimme Jussin kanssa Muuratsalossa ihmettelemässä Tapion alttaria.
Kesän ajan yritin selvitellä kukahan mahtas tietää hautovan kanan koordinaatit viskomalla viestejä entisille oppilailleni. Vihoin sain tietoo ja oppaaksi lupautui paikallinen alkuasukas Ari Marjo. Hänen sukulaismiehet olivat löytäneet kiven metästysreissulla.
Viime viikonloppuna – Suomen luonnon päivänä ja Retkipäivänä – sovimme rehvit Arin kotitilalle Heinäveelle. Siellä selvisikin että saan oikeen opastuskierroksen Kermajärven Honkaniemen ja lähistön kummallisille kiville. Sehän sopi oikeen mainiosti.
Ajelimme Haapakodantietä lähelle Immosenmäkkee ja jalkauvuimme mäen länsipuolelle aamusen satteen kastelemmaan mettään.
Ensin Ari johatti hänen mielestään pöytäkiven tekeleelle (kartta), jonka asettelu oli ehkä jäänyt kesken. Pakettiauton kokoinen kivi loikoili osittain kivien päällä kalliolla.
Kivi oli halennut useampaan osaan.
Suuren kiven vieressä puolinaamainen kivi. Kommee nenä, mutta toinen silmä puuttui.
Jatkoimme kohen Immosenmäen jyrkännettä.
Suon reunalla alkoi erottua jottain…
Siinä se oli – hautova kana (kartta). Se taiteili kalliolla kolmen kiven varassa. Kivi oli huomattavasti suurempi kuin Tapion alttari – ehkä noin kaksinkertainen kooltaan.
Tavallisesti nämä ovat pyöreitten kivien päällä, mutta nämä oli särmikkäitä. Yksi kivistä oli pydamitimäinen – ja ihme ja kumma sen kärki kesti kiven painon.
Sain Arilta kuvan Heinäveen lehen 28.10.2009 ilmestyneestä “Pöytäkivi vaiko hautova kana?”-jutusta. Siinä Ari ja hänen sukulaiset esittelevät Immosenmäen kiviä. Jutussa geologi Aimo Kejonen ja pöytäkivien tutkija Leif Paulin pohtivat kiven merkitystä. Molemmat ovat siitä yhtä mieltä, että kyseessä on immeisten tekemä asetelma. Mutta mitä varten? Siitä ei ollut yhtenevää näkemystä.
Kiven päällä kasvoi pari kitukasvuista kuusta.
Harppasimme suon yli Immosenmäen jyrkänteen alle.
Jyrkänteen alla kiven tai kallion päällä oli tämmönen asetelma. Kiven oli löytänyt heinäveteläinen elokuvaohjaaja Mikko Keinonen, kun hän oli katsastamassa hautovaa kanaa.
Tämä makoili pyöreämpimuotoisen kiven varassa.
Nousimme Immosenmäelle.
Karttaan merkityssä isossa kivessä oli ristikkäisiä halkeamia (kartta). Ihan kuin joku olisi vetänyt ne suorakulmalla. Ari esitteli tätä asetelmaa Heinäveen lehen jutussa.
Kivi oli myös kivien varassa kalliolla.
Suurimman painon kannattelija oli jo halennut.
Tälläkin oli kokoa pienen pakettiauton verran.
Immosenmäen lisäksi kävimme hieman toisaalla – “Heinäveen bermuudankolmiossa” – katsastamassa vielä yhen kummallisen asetelman. Saimme oppaaksi vanhemman metsämiehen. Pääsin katsomaan tätä kummajaista sillä eholla, että lupasin olla kertomatta sen tarkkaa sijaintia. Tätä toivetta kunnioitan.
Suuren reen mallinen ja kokoinen kivi oli kuin vatupassilla aseteltu silokalliolle. Kooltaa samaa luokkaa kuin hautova kana.
Se oli kolmen kiven varassa.
Kivi nojasi haapaan – tai sittenkin haapa nojasi kiveen.
Alla riitti taakkaa pienelle kivelle.
Hautovan kanan ja tämän “rekikiven” yhtäläisyys oli kannateltavan kiven tasainen pohja – kuin veitsellä leikattu.
Kävimme vielä kurkkasemassa Arin kotitilan läheisyydessä yhen naamakiven (kartta).
Kokoa noin puolen kuution verran. Sen leuvan alle oli laitettu kivi, kuin nostaakseen katsetta. Katse oli itään päin.
Päällä oli tuuhea vihreä tukka.
Pääsin vielä reissun päätteeksi tutustumaan uteliaaseen harakanpoikaan. Se oli kaiken kiiltävän ja heiluvan perrään. Se kerkes nokkasta kameran linssinsuojusta rasvaisella nokallaan ennen kuvan ottoa.
Olipas avartava reissu. Meillä jäi vielä yksi luola katsastamatta, mutta kuhan sen paikka selviää niin käyään sekin vielä…