Nimikortistosta tupsahti eteeni Kirnuvuori – siinäpä haaska nimi. Kortisto oli pullollaan takaniittyjä, latopeltoja jne. niin tämä Kirnuvuori herätti het mielenkiinnon. Pitkänomainen vuorenharjanne on saanut nimensä vuorella sijaitsevasta kirnumaisesta syvänteestä. Kattelin vuorta kartasta ja kun näin ympäröivät hiekkakuopat niin tiesin miten kirnu oli syntynyt.
Ajelin Konnuslahteen ja käännyin Läns-Suamasen tielle ja siltä n. 3,5 km päästä pohjoisimman heikkakuopan tielle. Jätin auton levikkeelle mäen harjalle ennen hiekkakuoppaa ja läksin tepastelemmaan avaralle kuivalle kankaalle.
Kuten arvelinkin suppiahan nämä kuopat. Jääkauden sulamisvaiheen aikana soraan ja hiekkaan hautautui jäätikön sulamisvirtojen kuljettamia suuria jäälohkareita, jotka sualessaan romahuttivat rakenteen ja näin syntyi soraharjuihin kuoppia. Suurimmissa supissa on oma mikroilmasto.
Kartan mukaan suppia pitäisi vuorella olla kolme. Tässä pienin.
Toinen oli jo huomattavasti syvempi ja laajempi.
Sen toisen puolen rinne oli lohkareinen.
Tämä suurin suppa on varmaan se kirnu, jonka mukaan vuori on saanut nimensä. Reilusti toistakymmentä metriä syvä. Supan pohja oli lehtomainen. Mustikkamatto muuttui heinikoksi.
Isoin suppa ei ollut luonnon tilassa. Ilmeisesti keskeltä oli kaivettu soraa joskus muinoin.
Supan keskusta oli kuusikoitunut pusikoksi. Osa supasta oli vielä koskematonta.
Ison supan eteläpuolelta löysin laajan valkolehdokki esiintymän. En muista koskaan nähneeni tollasta yli parin kymmenen kukan esiintymää aiemmin.
Valkolehdokki kuuluu kämmenkkäkasveihin eli meikäläesiä orkideoita. Valkolehdokki on kokonaan rauhoitettu.
On se kommee kukka.
Näky ötökätkin tykkäävän sen suojasta.
