Keväisin tulee monesti käytyä Varkauven Kämärinsaaren lehoissa kuvailemassa kevään etenemistä (mm. Valkoselkätikan pesäpuuhia). Viime pe olimme oppilaitten kanssa kuvailemassa tulvajuoksutuksia.
Olen ihmetellyt jo aiemmin saarelta löytyviä kivireunaisija kaivantoja ja viime talvena niille löytyi selitys – ihan vanhingossa kuukkelehtimalla. Selitys löytyi Evp rajatoimiupseeri, tietokirjailija, rajahistorian ja kulttuuriperinteen tutkija Voitto Valio Viinasen esitelmästä Kulttuurien kohtaaminen Hämeen ja Karjalan rajamailla.
Nämä kivetyt kuopat ovat purnuja. Purnu, Purnumukka; peuranlihaa ja kalaa säilytettiin maahan kaivetuissa purnukuopissa, jotka olivat 1-2 metriä leveitä ja yhtä syviä. Lihat pakattiin peuran nahasta tehtyyn pussiin ja pussi ommeltiin jänteillä tiukasti kiinni. Tässä hapettomassa tilassa liha säilyi hapansilakoista tutun maitohappobakteerikäymisen myötä. Lihojen alle ja päälle laitettiin varpuja ja oksia, ne peitettiin puun rungoilla ja päälle vyörytettiin isoja kiviä ja maata.
Kämärinsaarihan sijaitsee vesistöjen kapeikossa, jossa harrastettiin peuranpyyntiä. Vielä silloin kun niitä oli niin paljon, että ne tekivät vuotuisen vaelluksen. Peuralauma ajetiin saarelle ja sitä myöten veteen, josta ne saatiin kiinni. Metsäpeurahan tapettiin sukupuuttoon 1800-luvun puoleen väliin mennessä.
Purnuja on saarella puolenkymmentä.
Saarelta löytyy muitakin kaivantoja.
Lisäksi purnujen vierestä löytyi kivikehä, joka voipi olla tuoreenpaa tekoa.
Tulipahan piettyä oppilaille valokuvauksen lisäksi peuranpyynnin historian tunti 8)
