Läksin etsimään joulurauhaa koskelta. Ainoastaan koiran haukku kuului – kaukaa. Kohta paukkui halot ja sitten…
… ritisi kuusi ja mänty – nuotiossa.
Läksinpä sitten kattelemaan näkymiä…
Vastaan lensi harvinaisen kesy kara.
Välillä tuntui, että se lensi viereen ihan vaan poseeraamaan.
Karasoun jälkeen palasin laavulle lämmittelemään.
Makkaroo ja kuumoo mustaviinimarjamehua. Siinä se kuunnellessa hiljaisuutta ja nuotion ritinää valoisa-aika humahtikin nopsaan…
Mikäs tuon hienompaa viettää joulua, varmaan tuolta koskelta löytyi rauhaa, mutta myös kara.
Hienot kuvat tuosta linnusta, pullukka rintaisesta koskipapista.
Pehmyt piirto: Näillä valoilla on karasta hankala saada värikkäitä kuvia, mutta kun se tulee tarpeeksi lähelle niin sitten erottuu jo ruskeaa.
Jopas hän oli linssilude, hyvin olet saanut läheltä kuvia. Jos ja kun noin läheltä päsee kuvaamaan, niin pilvinen päivä ei välttämättä ole ihan hullumpi. karan kauniin pehmeät värit tulevat kuvaan ilman aurinkoisen kelin vaivaa, turhan kovia kontrasteja.
Laavu näyttää mainiolta, kyllä tuolla istuskellessa mukavasti varmaan aika humahteleekin.
uuvana: Samaa kattelin minäkin. Kun kun kara peittää suuremman osan kuvalasta niin väri alkaa löytyä. Kyllä, aika kuluu mukavasti laavulla.