Ajelin kanavalle, josko saisin koskelta todistusaineistoa eilen bongaamastani merikotkasta. Eihän sinne päässyt. Kanavan sulut oli auki poikkeusjuoksutusten takia. Kallaveessä on liikaa vettä.
Läksin extempporee ajelemaan Riihirannalle Orpokivelle (kartta). Olin lueskellut siitä juttua Leppävirta-kirjasta ja saanut sen paikallistettua kartalta alkuasukkaiden avulla.
Päätin lähestyä kiveä etelästä pellon poikki, kun nimi kartassa oli lähempänä peltoa. Kipusin nyppylälle, jossa pari suurta kiveä, mutta…
Nyppylältä oli hyvä näkymä aukolle, jonka reunalla kökötti melkein rintamamiestalon – vähän matalampi – kokonen kivi. Tuo sen on oltava.
Eteläreunalta kivi oli lohkeillut useaan osaan. Lohkeamien välistä paljastui luola. Tällä sivulla oli kaksi suuaukkoa. Kuusen kohalta ja sen viersssä olevan lohkareen vasemmalla puolella.
Eteinen oli varsin tilava: 4-5 m x 4-5 m. Korkeimmillaan kuvauspaikalla pystyi hyvin seisomaan selkäsuorana.
Vasemmalla aukesi toinen tila, joka jatkui koko kiven läpi. Pituutta 6-7 m ja oli helposti kontattavissa läpi. Eteläreuna oli seivottavissa.
Kiersin kiven pohjoispuolelle ja huomasin kivessä kuusen vieressä punaista.
Vähän aikaa tuijotellessa haalistunutta punaista sain siitä muodostettua vuosluvun 1950. Tässä olen korostanut punaista kuvankäsittelyllä. Sen jälkeenkin oli vielä punaista mutta se ei selvinnyt… Ei siis kovin vanha kalliomaalaus.
Leppävirta-kirjan jutussa kerrotaan mahollisesta aarteesta. En muistanut juttua joten lapio jäi autoon. Onkohan aarre jo löyetty?
Luolan kokoa on tarinassa hieman liioiteltu mutta kyllä sinne kymmenkunta immeistä mahtuisi. Kiven alla oli vielä ryömittäviä matalia tiloja. Kiven itäreunan lipan alla oli poltettu joskus nuotiota.
Kiven ali menevän luolan suuaukko pohjoispuolella.
Helposti läpimentävissä ja navakka pohjoistuuli teki luolasta aika vetoisen.
