Lautan perässäroikkujia riitti koko matkaksi.
Ensimmäisenä linnassa tuli vastaan valkoposkihanhet. Emot piti tarkkaa huolta etten mennyt liian lähelle poikasia.
Vielä olivat jalkapallon kokoisia untuvaisia karvapalloja.
Muureilla tuuli aika navakasti joten etsimme mukavan nautiskelupaikan kumpujen suojista – pienen lammen ääreltä. Toimme Sandelsin Suomenlinnaan – tosin liian myöhään…
Lammessahan oli elämään… Tukkasotkan emo poikasineen.
Saimme kuulla ilmeisesti pensaskertun reviirikailotuksia.
Sitten huomasimme erään puskan vieressä korvat. Yritin hiippailla lähemmäs, mutta minut äkättiin…
Illan viilentyessä ja auringon laskiessa, palasimme kierrellen kohti lautan rantaa. Vastaan tuli korvien omistaja.
Se tiiraili josko pitäs…
Menin liian lähelle…
Porkkananokka putsaili asuaan muurilla.
Liekkö sen puolisko, joka etsi ruokaa nurmelta.
Palatessa lautalla oli toisenlainen saattaja.
Että vau! Eipä olis uskonut että iltakävelyllä Suomenlinnassa voi bongata näin monenlaisia elukoita.
