Auttikönkäästä (kartta) olin nähnyt museon valokuvia ja niissä se oli näyttänyt varsin mahtavalta putoukselta. Nyt paikka sattui matkan varrelle kun laskeuvuimme Rovaniemeltä Kainuuta kohen.

Paikkahan osottautui ihan turistikohteeksi. Vastassa oli iso parkkipaikka, kahvila ja päivätupa sekä luontopolku laavuineen.

Köngäs ei ole luonnontilainen vaan se on valjastettu tukinuittoon 1800-luvulla. Niskalla on pato ja kosken vieressä lahoaa vanha uittoränni.

Itse koski on kyllä näyttävä ja kuuluva. Vesi putoaa 16 metriä louhikkoiseen rinteeseen ja jatkuu jyrkkäreunaisena kanjonina, joka tekee suvannossa tiukan mutkan. Kanjonin reunoilla kasvaa ikimetsää, joka kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Luontopolku kulkee kanjonin polven ympäri jyrkissä maisemissa.

Emme tällä kertaa kiertäneet koko polkua vaan tutustuimme kahvilan tarjouksiin ja jatkoimme matkaa Kainuuseen.

Seuraavan aamun kohteemme olikin vähemmän tunnettu vesiputous – Liejeenjoen putoukset (kartta).

Nyt ei ollutkaan kyseessä mikään turistirysä, joten etsimme kohteen ihan koortinaatien perusteella. Sellaiset löytyivät Suomen vesiputouksia käsittevältä sivustolta: Suomen vesiputoukset – Matkaopas ja tietolähde Suomen luonnontilaisista vesiputouksista.

Jätimme auton Pahakallion kohille tien reunaan ja suuntasimme vaan suoraan pusikkoon. Hetken päästä alkoi kuulua veen kohinaan, joten tiesimme, että suunta on oikea.

Kylläpä hämmästys oli suuri kun pusikon takaa aukesi soma porrasmainen putous. Putouksella on korkeutta nelisen metriä kaikkine portaineen. Kylläpäs on hieno luontokohe näin pusikon piilossa.

Kesäkuun lopussa oli niin vähän vettä kalliolla että pystyi pomppimaan, istuskelemaan ja naatiskelemaan aamuauringossa.