Emännän eno oli jo talvella luvannut näyttää Ukonjärven Akuniemessä julmaa kiven murikkaa.
Teimme sinne veneretken heinäkuussa.
Matkalla pääsi ihailemaan maisemaa hallitsevaa pyhää Akkua.
Tuolla Akun parilla Ukon huipulla pitäisi vielä joskus retkuilla.
Tuuleskeli hiukkasen pohjosesta.
Rantautumisen jälkeen kiipesimme Akuniemen rinnettä ja ensin tuli vastaan luolakivi (kartta).
Varsin suojainen luola oli jäänyt kahen nojalleen jääneen kiven väliin.
Tainut olla käytössä jossain vaiheessa.
Suuntasinne ylöspäin ja mäntyjen takaa alkoi pilkottaa aikamoinen jättiläinen (kartta).
Eipä tullut mittailua kokoa mutta korkeutta varmaan seittemättä metriä ja pituutta pari kymmentä ja leveyttä yli 10 m.
Aikoinaan karhu oli viettänyt kiven alla talven, mutta aikojen saatossa karhun kaivama sora oli valunut takaisin eikä sinne mahtunut edes ryömimään.
Pienoisella avustuksella pääsin kiipeemään huipulle.
Kiven päältä aukesi näkymä Ukonjärvelle.
Matka jatkui kohen Akuniemen huippua. Rinteessä tuli vastaan jälleen luolakivi (kartta).
Varsin tilava mutta aika kivikkoinen pohja.
Olisko siellä jotain piilossa…
Löytykö mithään? Ei löytynyt.
Kiertelimme Akuniemen itärinnettä etsien tafonikiveä, joka olisi suuruuessaan lähelle Karhunpesäkiveä. Maisema oli kuulema muuttunut niin vuosien saatossa että löytymättä jäin.
Paluumatkalla tuli vastaan kallion päällä asetelma (kartta).
Kivi oli useamman kiven varassa kalliolla.
Tämä on voinut olla mahollinen seita.
Kallion juuressa oli syvä halkeama. Yritimme tutkia sen pohjaa että olisiko sinne jätetty uhrilahjoja. Syvyyttä oli 4-5 m, joten tutkiminen jäin kameran kuvaan. Ei näkynyt muuta kuin kariketta.
No, olipas antoisa kiviretki Akuniemeen. Vielä jäi se tafonikivi etittäväksi.
