Rautalammin Hankaveeltä Toussunlinnan jyrkänteestä löydettiin 4.10.2004 Pohjois-Savon ensimmäinen kalliomaalaus. Maalauksen löyti arkeologi Timo Sepänmaan Hankaveden rantayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnissa. Hankaveen eteläosa on kapea lahti, jonne oli hiukkasen hankala päästä, mutta siitäkin tuli satunnainen retkuilu.
Aattelin että pääsen lähemmäs autolla vastarannan laavun tietä pitkin kuin mitä Jukka Parkkinen ja Tuija Wetterstrand olivat Suomen kalliomaalaukset – bongarin käsikirjassa neuvoneet Hanhilahesta.
No, se tie ei ollut aurattu ku jouluna viimeksi. Aattelin että kokkeillaan. Juhta vei hyvin vaikka upotti 15 cm. Pirunpesän parkkipaikalle piti jättää auto kun siitä meni moottorikelkkareitti rantaan. Ei kun potkukelkkailemaan moottorikelkkauraa pitkin. Laavun lähestyessä myös ura jyrkentyi rantaa kohen ja piti ihan taluttaa ettei olis menny pöpelikköön.
Jäälle päästyäni totesin että onpas vinkka tuuli. Ei kun huppua päähän ja tuupihuivi kasvoille. Jäällä oli meno lennokasta ja kohta Toussunlinna jo näkyikin (kartta).
Kalliojyrkänne erottui selvästi muusta maisemasta ja sen vierestä löytyi mahdollinen syy maalauksiin: isonenäiset kasvot.
Itse maalaukset sijoittuvat jyrkänteen eteläosaan vaaleammasta kiviaineksesta olevalle alueelle aivan seinämän alaosaan.
Selvin kuvio on koukkupolvinen henkilö, jonka vieressä on puolen kymmentä eläinhahmoja.
Sain vähemmän hahmoja esille kuvankäsittelyllä kuin Luukkosen Ismo (Toussunlinnan kalliomaalaukset), joka johtuu mm. siitä että männyn oksien läpi siivilöityvä auringon valo teki varjoja maalausalueelle. Hmm, olisimpa älynnyt HDR-kuvata maalaukset.
Kommee kallio. Ei ihme että se on valikoitunut maalausalueeksi. Tutkiskelin jyrkännettä ja kattelin olisko muualla voinut olla maaluksia. Tämä kohta kalliosta oli ainoo, jossa oli vaaleampaa kiviainesta. Muualla kallio oli tummaa ja helpommin rapautuvaa.
Evästelin kallion vieressä tuulen tuiverrukselta suojassa. Palasin jälkiäni myöten autolle. Potkurointia tuli yhteensä 8.5 km, joten suunnitelmat kurkata Pirunpesän luola jäi. Tullaan uuvelleen kuivin vaattein ja täysissä voimissa. Kuulema Pirunpesä ei ole helposti saavutettavissa.