Mikkelin Neitvuorella käyvessä olen tuijotellut mennen tullen auton ikkunasta Konnikkamäen päällä keikkuvaa suurta kiven järkälettä ja miettinyt että jopas on sattunut juuri mäen korkeimmalle kohalle. Tuolla pitää vielä joskus käyvä.
Viime heinäkuussa, kun kävin kuvailemassa Neitvuorella Suomalaisuuden kirjopukineet-valokuvanäyttelyä varten kansallispukuisia malleja, päätin kuvausten jälkeen kiivetä mäelle ja selvittää Konnikkamäen kiven salaisuutta (kartta).
Kiipeäminen osottautuikin niillä helteillä varsin hikiseksi hommaksi. Ensin kahlasin avohakkuupusikon läpi mäen juurelle ja tietysti huipulle oli päästävä lyhintä tietä siitä jyrkimmästä kohasta. Männynkäppyröistä, mustikanvarvuista ja sammaleista kiskoen sain itteni hilattua mäelle. Hetki piti puuskutella että missäs sitä ollaan.
Siihen se kivi oli asettunut kallion reunalle. Takapuolella oli muutama kivi alla.
Pyörin ympäri kiveä ja mietin että onkohan tällä ollut jotain tarkoitusta? Ainakin hyvät näkymät täältä oli Luonterille.
Takaapäin katottuna kivellä on ihan selvä muoto. Sehän muistuttaa karhun päätä. On ne varmaan muinaiset asukkaat myös huomanneet tämän. Tiiä vaikka olis jokin uhripaikka.
Hieno paikka joka tapauksessa. Kannatti kiivetä.
