Mikään tähän astisista arvoituksista ei ole ajattanut paikan päälle niin montaa kertaa kuin tämä Myrsin luola Kuikkojärvellä. Neljä kertaa ole ajellut Kuikkojärvelle ja yrittänyt löyttää jo vuonna 1877 Henrik Laitisen muinaismuistojen keräilyretken muistiinpainoissa mainittua “Ryrrin kynän jäittiläisten asumusta”. En ole vieläkään varma olenko ratkaisut arvoituksen.
Ensimmäinen tieto Kuikkojärvellä sijaitsevasta luolasta löytyi Henrik Laitisen muistiinpanoista vuojelta 1877. Sen mukaan siellä olisi ihan jättiläisen asumus. No, tämän tiedon perusteella kävin ajelemassa Kohmansalosta lähteviä mettäautoteitä, jotka veivät Kuikkojärven itäpuolelle. Mikä on tekstissä mainittu kuurto? Niemi? Reissulla kyllä tutustuin tukkilaisromantiikan jäänteisiin, mutta mitään jälkiä jättiläisten asumuksista ei löytynyt.
Sitten sain haltuuni paikannimikortin, jossa oli tarina samasta paikasta. Ryrrinkynä oli nyt Myrsinkynä ja nyt sain tarkemman sijainnin: Tuliniemi. Se kuurto on siis niemi. Tein retken Tuliniemeen vuosi sitten elokuussa ja kolusin koko niemen. Löysin niemestä louhikon, jossa oli haljennut kivi ja siinä kymmenisen metriä pitkä ja pari kolme metriä syvä pystyrako. Leveyttä sen verran että sinne olisi mahtunut laskeutumaan, mutta jätin sen… Eihän tää mikään jättiläisen asumus ole.
En löytänyt myöskään mitään asumuksen jäänteitä. Keskellä Tuliniemeä aika rannassa oli kyllä tasainen alue. Ainut merkki immeisestä oli ikivanha nuotiopaikka.
No, viime keväänä tein uuven reissun mutta hiukan eri kohtaan samalle rannalle. Tukkilahessa on saman näköinen kynänterän muotoinen niemi. Olisko siinä tullut erehys? Tämäkin reissu tuotti vesiperän. Sieltä en löytänyt minkäälaista luolaa.
Tänään palasin Tuliniemeen. Aattelin että olkoon tää viimeinen reissu ja sitten teen blogi-jutun vaikka luolaa ei löytyisi. Kolusin niemeä entistä tarkemmin mitään uutta löytämättä.
Tässä on se lohkareikko, jonka keskellä suuri kivi, jossa se halkeama (kartta).
Rakosen päällä on osittain kiviä kattona.
Toiseen suuntaan se jatkuu avonaisena. Laskeuvuin rakoseen ja ei sieltä löytynyt mitään sellaista tilaa jossa olisi voinut olla muussa asennossa kuin seisaaltaan. No, kyykyssä ehkä.
Toisella puolen kiveä oli myös kuljetun näkönen rakonen, joka kiemurteli äsköseen rakoon. Ainakin kuvittelin niin kun keskeltä kiveä näkyi valoa. Ei tämä mikään jättiläisen asumus ole eikä immeisenkään. Immeisen pitäisi olla kääpiö – anteeksi, siis alamittainen tai pieni lapsi, jos kiemurtelevaa rakoa voisi ees yrittää mennä itiäpäin.
Jaahas, olikoan tämä tälläinen paikallinen lekenta, joka on paisunut tiijon siirtyessä polovelta toiselle. Kvartsia nyt ainakin löyty kivestä.
No, onneksi tuli vastaan hyvä suppispaikka niin ei mennyt löpö ihan hukkaan.
Palatessani autolle huomasin karttaan merkkaamattoman ison kiven aivan mettäautotien vieressä (kartta). Siinähän oli nätti lippaluola. Kokoa kolome neljä metriä, syvyyttä pari kolome metriä ja lipan alla pystyi melkein seisomaan.
Siinä oli polteltu tuliakin. Tästähän sais suojasan, kun tekis seinät kuusista.
Oli siinä tuuletusaukkokin. Oliko tämä se Myrsin luola? Ei sijainnut kylläkään Tuliniemessä, mutta lähellä. Jaa-a, mene ja tiijä.
