Solojärven hiekoilta ajelimme moottorikelkkauran näköistä – karttaan kyllä tieksi merkittyä “tietä” Karipäänjärven rannalle evästelemään (kartta).
Maisemaa hallitsi järven takainen Karipää-vaara. Nuotiopaikalla ei ollut puita joten pistimme pelleteillä ladatun risukeittimen tulille.
Evästelyn jälkeen ajoimme muutama sata metriä pohjosen suuntaan. Aivan tien vieressä molemmin puolen tietä avautui avonaiset kentät.
Kentillä oli metalliromua ja rakennusten jäännöksiä.
Inarin metsät piillottelee viime sotien synkimpää historiaa.
Metissä on useita toisen maailmansodan aikaisia saksalaisten sotavankileiriä. Tämä leiri on sijainnut silloisen Inari-Kittilä-tien varressa. Yleensä saksalaisten leirit sijaitsi pääkuljetusväylien läheisyydessä, koska vankeja kuskattiin muualta ja heitä siirreltiin työkohteesta toiseen tarpeen mukaan.
Saksalaiset ottivat Pohjois-Suomen rintamilla noin 9000 sotavankia. Sen lisäksi saksalaiset kuskasivat Lappiin 20 000 neuvostovankia muilta miehitetyiltä alueilta. Neuvostosotavangit pistettiin täällä mettätöihin – kaatamaan ja kuskaamaan tukkeja. Mettätöitten lisäksi sotavangit rakensivat mm. teitä, siltoja, lentokenttiä ja rautateitä.
Olot näillä leireillä on olleet karmeet – pakkotyötä, nälkää ja sairauksia – kurjissa oloissa.
Yli seitsemässäkymmenessä vuojessa on jo rakennukset hävinneet, mutta pohjat on vielä näkyvissä ja niihin liittyvää rojua.
Luonto ottaa sille kuuluvaa takaisin – hitaasti mutta varmasti ja samalla peittäen menneisyyden karmeuksia.
