Heinäkuun alussa läksimme ajelemmaan kohen pohjoista. Vietimme yön Posiolla ja toisena ajopäivänä teimme pysähyksen Vuotsossa Pyhä-Nattasella (kartta).
Vuotsosta ajelimme aika huonokuntoista tietä ja siellä se jo siinsi – Pyhä-Nattasen huippu.
Tunturille vei kaluttu poloku ja pitkospuut.
Nousu kertyi puolen toista kilsan patikoinnille aika tasan 200 m.
Loppumatka oli aika kivikkoista. Jopas alkoi olla kommeet näkymät. Viimeiset metrit kiipesimme kilpaa etelästä lähestyvän sajekuuron kanssa.
Onneksi sateensuoja oli jo näkyvissä – vanha palovartijan tupa. Vastassa oli Nattasen jättimäiset limppukasat – rapalliosta rapautuneet toorit.
Peimme sajetta autiotuvassa parin kymmenen turistin kanssa ja ihailimme maisemaa tuvan ikkunoista.
Sateen heillittäessä kiipesimme tooreille naatiskelemmaa mahtavasta maisemasta. Selfien taustalla siintää kuulut Nattaset ja Sukkulalampi.
Tooreja oli useampi rypäs. Alempana pari pienempää nyppylää.
Tässä toorit pyhän Sompiojärven suuntaan. Lapinnoita Akmeeli, Ikämieli oli Sompion erämaiden tunnetuin shamaani, joka asusteli jo 1500-luvulla Luiron Vanhakotasuvannolla ja Sompiojärvellä. Pyhä-Nattanen on yksi Lapin suurista seitatuntureista. Tooreja on pietty pyhinä paikkoina, joihin on jätetty uhrilahjoja kuten mm. peuransarvia.
Panoraamaa.
Homma meni toorine päällä pyörimiseksi – ihasteltavaa näkymää oli ihan joka suuntaan. Kuvassa Mutenianjoki.
Kävin katsastamassa myös alemmat toorit.
Sieltä löytyi tämmöinen asetelma.
Panoraamssa vasemmalla Pyhä-Nattasen huippu.
Kuluneista tooreista löytyi rakosia ja luolasia.
Kylläpäs oli hieno paikka. Onneksi saje ei kastellut kokonaan eikä pilvet peittäneet näkymää. Kommee pyhä paikka.
