Konduktöörin pojanpoikana ja veturinkulettajan poikana tunnen vetoa rautatiehistoriaan. Suurin osa elämästä on tullut asuttua radan vieressä. Kävin Jussin matkassa katsastamassa Pönttövuoren (kartta) vanhan rautatietunnelin kesäkuisena poutapäivänä.
Jyväskylä–Pieksämäki-radan rakennustöissä päädyttiin ensin suunnitellun kiertämisen sijaan kuitenkin puhkaista tunneli Pönttövuoreen. Tunnelin rakentaminen alkoi vuonna 1914. Kuukaudessa tunnelia valmistui käsipelillä 30 m ja uusilla menetelmillä konetyönä lähes 60 metriä. Juhannusaattona 1917 tunnelia kummastakin päästä louhineet työläiset kohtasivat vuoren sisällä, kun kalliota oli louhittu yhteensä 1 223 metriä. Kiskot tunneli sai vuoden 1918 alussa. Se oli Suomen pisin tunneli vuoteen 1964 saakka. Tunnelia myöten ovat savolaiset päässeet levittämään kuulijan vastuuta hitaille hämäläisille.
Pönttövuoreen louhittin vanhan tunnelin eteläpuolelle uusi tunneli 1990-luvulla, koska sähköistys ei sopinut vanhaan tunneliin.
Vanhan tunnelin länsipäähän pääsi autolla lähes sisälle. Luonto oli alkanut vallata luolan suuaukkoa jälleen itselleen.
Tunneli on harvinaisen suora – valoa tunnelin päässä on jatkuvasti näkyvissä. Kaivuuryhmien kohtaamispaikkaa oli vaikea löytää – emme edes tiedä löysimmekö.
Vielä kesäkuun lämmössä tunnelin katto kimalteli kuurassa. Tunnelissa on ollut aikoinaan ovet, joilla on talvisaikaa mahdollisesti estetty kiskoja jäätymästä. Näytti siltä että tunnelin pohja jäätyy talvisin. Tästähän saisi helposti ympärivuotisen luisteluradan.
Tunnelista oli viety kiskot ja sepelikerros kuorittu pois. Siellä täällä oli kuitenkin vanhoja puisia ratapölkkyjä.
Emme kehanneet kävellä kuin puoleen väliin tunnelia.
Kyllpäs kesäkuun lämpö tuntui mukavalta kolean kalsean tunneli ilmaston jälkeen. Helteellä tunneli oisi oiva viiluttelupaikka.
Pönttövuoren molemmat päät on suljettu rautaverkolla, koska tunnelin katosta tippuu aika ajoin lohkareita jään muodostumisen vuoksi.
