Alottelin retkuiluhiitolomaa käväsemällä Leväniemessä tutkimassa miten pitkälle siellä oli tiet aurattu. Oli vähän potkuriretkisuunnitelmia.
Tie oli aurattu Vuorilammin kohille ja siitä eteenpäin oli aura käynyt ennen viimeistä lumimyräkkää. Jätin auton risteykseen ja läksin kurkkaamaan viime syksynä koluamatta jäänyttä vuorta.
Olihan aika tarpominen puolimetrisessä hangessa, jonka pinta humahti puolen neliön alalta pohjia myöten lumikengän alla. Tuli oikein ison jetin jälkijana mettään.
Vuorelle oli merkitty pari isoa kiveä (kartta). Toinen oli jäänyt kenolleen parin kiven varaan ja allehan oli jäänyt luolanen.
Aika kivikkoinen tämä reilut 3 m kanttiinsa leveä luola.
Kyllä tuon lipan suojassa olisi poltellut tulia sateensuojassa.
Toinen kivi oli ihan lumessa.
Sepä oli halennut ja sen läpi kulki viitisen metrinen luola.
Innostuin kiertelemmään vuorella oikein urakalla.
Huomasin jo kaukaa kaksi nojallaan olevaa kiveä (kartta). Niitten vierestä löytyi tälläinen asetelma.
Nojakivien välistä pääsi kurkkaamaan äskeistä kiveä. Väliin jäävällä luolasella oli pituutta kolmisen metriä, muttei kovin suojaisa. Seinämät oli jäiset sulamisvesistä.
Avarassa männikössä mieli kyllä lepäs. Parasta lääkettä näin loman alottajaisiksi.
Palokorojahan riitti.
Ei sitä perinteisempää lumikenkäilymaastoa, mutta tuosta mentiin luolien toivossa. Löytyihän sielä kahen kammarin lippaluola.
Tämä töyräskivi näytti kyllä olevan ihan tippumaisillaan.
Siitä sitä tultiin alas lumikengillä.
Palasin autolle ja ajelin Leväniemen kärkeen. Kylläpä Juhta veti hyvin vaikka tiellä oli 15 senttiä lunta. Valmistelin niemessä seuraavalle päivälle tekemistä. Tamppasin lumikengillä kääntöpaikalta potkurin mentävän uran Pesälahteen.
