Tänään jatkoin Leväniemen muinaissaarien tutkimista. Nyt otin lumikengät mukaan. Kiepasautin Juhtan lyhyen lännän mettäautotien kiepautukselle. Lumikengät jalkaa ja puikkasin mettään.
Ihan muutaman kymmenen metrin päästä löytyi kolme päällyskivee. Karttaan merkityn kiven päällä oli kivi – kokoa ale puol metriä kanttiinsa (kartta).
Vieressä pienempi kivi, jolla oli kaksi kertaa suurempi kantamus (kartta).
Jatkoi eteenpäin ja taasen kivi kiven päällä (kartta).
Kenkäilin muinaisaarta pohjoiseen pirunpellon läpi – kätevää ja mukavaa. Löysin jyrkänteen, josta avautui muikea näkymä pirunpellolle.
Seurailin näädän jälkiä – tai se oli tullut auton suunnasta jonne palailin. Oliskohan sama näätä, jonka jälet näin viikko sitten?
Olin jo melkein autolla kun huomasin kuusten välistä suuren murikan kiven päällä (kartta).
Päällyskivellä oli kokoa n. 2.5 x 2 x 2 m. Samaa luokkaa kuin Ukonkivi Kivikurulla. Aluskivi oli haljennut useaan osaan. Ainakin pieni lippaluola siinä oli ja rakosissa voi olla luola mutta lumi peitti jo aukkoja.
Jopas oli löydös. Neljä päällyskiveä ihan rinnakkain.
Palailin autolle ja kuvailin laskevaa aurinkoa.
Oikein halon kanssa.
Kun vielä valoa riitti puikkasin pikitien toisellekin puolelle.
Siellä tapahtui jotain mitä ei ole aiemmin tapahtunut. Kiertelin aikamoisessa lumisessa ryteikössä ja katselin välillä karttaa. Vuorelle pitäisi päästä mutta kun on kivikko eessä. Kiertelin ja kiertelin ja sitten huomasin tuoreet lumikenkien jäljet. Onkos täällä muitakin? Samanlaiset kengät kuin mullakin. Ei, helevata. Olin tehnyt ympyrän.
Pääsinhän minä lopulta vuorelle. Sieltä ihastelin auringon viime säteitä.
Olipas mukava lumikenkäreissujen avaus. On se vaan helpompaa ja mukavampaa kuin jalkapatikka – lumien aikaan.
