Etellisessä elämässä 90-luvun loppupuolella tuli ajeltua paljon Pohjanmualta Savvoon – lomalle. Aina oli niin kiirre kotmuahan ettei sitä keritty pysähtymmään Karoliinanportaille, vaikka mieltä kutkutti tämä kumma kohe.
Nyt 20 vuotta myöhemmin oli kutkutukselle tehtävä stoppi. Tulin Saarisuon kosteikon suunnasta 659 tielle ja suuntasin pohjoseen. Eipä aikaakaan kun tuli selkeet viitat Karoliinanportaille (kartta).
Paikalla oli ihan oikee parkkipaikka ja korreet kyltit.
Pikitieltä oli reilu puolen kilsan patikointi kommeen rantapeltomaiseman vieritse.
Olipas kommee jyrkänne puitten piilossa. Monesta kohtaa oli kiipeilty jyrkännettä ylös, vaikka usseilla retkeilysivuilla kehotettaan jättämään kiipeily sikseen, koska jyrkänteestä voip irrota kiviä.
Karoliinanportaat oovat vaikeekulkuset kallioseinämän luonnonportaat, jotka oovat saaneet nimensä kuppari ja kansanparantaja Karoliina Raatikaisen (1848-1918) mukkaan, joka kapusi portaita kesät talavet kotmökilleen.
Pitihän se kokkeilla onko kunto yhtä hyvä ku kupparimummolla. Tuolta kiven ali mummeli oli mennyt. Minä kiersin murikan.
Ylhäällä. Tuolta sitä kapusin.
Jyrkännettä riitti ja oli siinä sellaisia kohtia, josta ei iliman kiipeilyvarusteita kannattaisi yrittää ylös.
Pohiskelin että millaiset jääpuikot täällä oliskaan kovilla pakkasilla. Varmaan ihan näkemisen arvoiset.
Kannatti käyvä. Kutina lakkas het.
