Juhannusaatto Inarissa ei ollut kovin kuiva. Vettä sateli hiljakseen, mutta oli tyyntä. Läksin katsastamaan Ukonjärven seitavaaraa Akkua. Akkun jumalallisen parin Ukonjärven Ukon luolan ja seidan tarkastimmekin jo kesällä 2014.
Akkun lakialue on inventoitu Museoviraston toimesta vuonna 2008 ja muinaisjäännösrekisteri kertoo:
“Fellmannin (1906) mukaan Ukonjärven pohjoisrannalla sijaitsevalla Akku-nimisellä vaaralla kerrottiin näkyvän jälkiä Akan alttarista. Akanvaaraa sanotaan myös uhripaikaksi.
Vuoden 2008 inventoinnissa tarkastettiin Akunalusjärven ympäristö sekä Akun lakea ja länsirinnettä, mutta merkkejä uhripaikasta ei havaittu. Akun laella on suuri, karhua muistuttava siirtolohkare, joka näkyy kalliolta kauas. Akun länsirinteeltä tutkittiin suuren siirtolohkareen alta luola, jonka lattiatasossa oli poron luita. Nämä luut olivat kuitenkin uudehkoja ja mitä ilmeisimmin eläinten jälkeensä jättämiä. Akulla olevan uhripaikan paikallistaminen vaatii laajamittaisen inventoinnin sekä koekuopituksen, sillä uhripaikka todennäköisemmin sijaitsee vaaran alaosissa kuin sen laella.”
Inarin histori-kirja kertoo Ukon ja Akkun suhteesta:
“Perimätiedon mukaan Ukonjärven Ukko ja sitä vastapäätä järven takana oleva Akku muodostivat jumalaisen pariskunnan. Järven alaista käytävää myöten korkeat puolisot puhelivat toisilleeen.”
Nyt olenkin menossa tosi mielenkiintoiselle tarinapaikalle. Ajelin Ukonperältä Lintujärventien päähän ja sieltä mettäautotietä Akkun länsirinteelle (kartta).
Kevyen sateen ripsuttelussa nousin kohen huippua.
Ennen huippua leveähköllä tasanteella kiinnitin huomion suureen kiven, jonka päällä oli immeisen pään kokoinen kivi (kartta).
Kurkkasin kiven alle ja siellä oli ryömittävä luola. Olikohan tämä se kivi jonka alta oli löytynyt eläinten luita? Enää niitä ei ollut.
Jatkoin nousemista kohen huippua.
No, johan. Ensimmäisenä tuli vastaan tälläinen asetelma (kartta). Aika taitavasti oli pään kokoinen kivi aseteltu alle.
Pöytäkiven vierestä aukesi näkymä Lintujärvelle, Nuottamajärvelle ja Paavisjärvelle.
Hiukan ylempää oli näkymä myös Akunalusjärvelle.
Sitten löytyikin varsinainen näköalapaikka Inarille.
Tiirailin pitkällä putkella maisemaa ja löysin tutun paikan: Mahlatin vankileirin kiven.
Kiertelin näköalan lohkareikkoa ja löysin paasin, joka oli irronnut kalliosta ja ympärillä mahtui pyörimään. Tässä olisi mahollinen seitakivi.
Kuten inventoinnissa mainittiin lohkareita seitakiviksi riitti. Siinä kierrellessä alkoi ukkostaa. Istahin käkkärämännyn suojaan ja tarjosin Akkulle ryypyn skottilaista ettei antas Ukon jytkäyttee tänne. Ukkonen jytisi molemmilla puolilla vaaraa muttei iskenyt Akkulle.
Kierrellessä löytyi kumman mallinen lohkare (kartta). Olikohan tämä se karhukivi? Tarvittiin kyllä aika paljon mielikuvitusta.
Lakialueella oli vaikka minkälaista immeisen tekemää asetelmaa. Tässä hauskin.
Löysin juhannusruusunkin – Akkun tyyliin.
Kolmiomittaustornista oli kärki vielä kovaa puuta.
Sitten löytyi pieni luola kahen nojallaan olevan kiven välistä (kartta). Siinä olisi mahtunut pitämään sateensuojaa. Kotona kun katsoin kuvaa ja ihmettelin mikä ihme siellä kiiltelee? Akkuko? Taitaa sittenkin olla kuvaan eksynyt mäkäräinen.
Sitten ihan vierestä löytyi toinenkin luola – kallion rakonen (kartta).
Luolalla oli pittuutta 3-4 m ja korkeutta puolisen metriä ja leveyttä enimmillään metrin luokkaa. Toisessa päässä oli aukko, josta en olis mahtunut ulos. Luolan pohja oli soraa. Oliko tässä järven alisen käytävän alkupää?
Etsiskelin laelta avautuvista näkymistä Ukkoa, mutten saanut sitä tähtäimeen. Vain Ukonjärven kivisiä rantoja.
Kurkkasin vielä etelän jyrkännettä, jonka lohkareikosta en pikaisella otannalla löytänyt kummoisia luolia.
Palatessa autolle löysin kummakseni suuren kilpikaarnaisen haavan. Ainut haapa jonka koko reissulla näin vaaroilla.
Sitten alkoi sataa rankasti. Koko paluumatkan autolle satoi ja satoi – kastuin ihan kokonaan. Akku kasteli minut taasen – kiusaksi vaiko moitteeksi?
