Eilen käyttiin meloskelemassa Koloveellä – kiersimme Loikansaaren (kartta). Palasimme täyventämään retkuilulöytöjä, joita tehtii pari vuotta sitten. Silloin etsimme ja kurkkasimme Ryöskäntuvan ja -pöyvän sekä Koukunvuoren uhrikivet. Tarkistattamatta jäi mm. Varkaanlammen luola.
Laskimme tällä kertaa kannootin Vaaluvirran sillan eteläpuolelta – vanhalta lossilaiturilta. Suuntasimme Multamäen jyrkänteelle.
Jyrkänteellä oli mahtavia lohkareita, mutta huomiomme kiinnitti musta aukko jyrkänteen puolivälissä.
Se osottautui pieneksi lippaluolaksi, jonka varjossa kasvoi varjorikkijäkälää (kartta).
Rannassa oli kommee kiven murikka. Suunnistimme sitten kohen Vihtakantaa.
Matkalla kuikka näytti kuinka kiihytetään lentoon.
Meillä ei ollut varmuutta pääsemmekö kiertämään Loikansaaren. Netin löyvön mukaan Vihtakannassa pitäisi vetään kannoottia 100 m kannaksen yli (kartta). No, päätimme kurkata miten käy. Alitimme sillan ja rantapusikosta yritimme arpoa kohtaa mistä pääsisimme vetämään kannoottia. Osuimme aika hyvin kohille ja huomasimme että kannootin pystyi uittamaan myös kannan läpi vievän kaivantoa pitkin vaikka se oli kivinen ja matala.
Päästyämme kannan läpi kurkipari teki äänekkään ylilennon. Oliko poikanen jossain pusikossa?
Järvimaisemassa pisti erityisesti silmään Nikinkaarteen ja Pitkälahen välisellä niemellä oleva jyrkänne.
Jyrkänne osottautuikin mielenkiintoiseksi (kartta). Rinteessä vahti kubistinen Ukko isone nenineen. Joku oli pistänyt korpin poskeen rantakivillä. Emäntä ihmetteli mittee se retkuilija tuijottaa niin pitkään…
Jyrkänteen puolivälissä pilkotti jotain punertavaa – rakosesta kurkistavien vihreitten lehtien alla vasemmalla – kello 7 kohalla.
Olisko se kalliomaalaus? Alkuun sen näytti jalattomalta hirveltä, jonka turpa osoitti vasemmalle. Käsittelin kuvaa korostamalla punaista mutta kuva ei auennut sen enempää. Lähetin kuvan Retkipaikan kirjoittajalla Pasi Talvitielle, kun tiesin sen käsitelleen kalliomaalauskuvia ImageJ-kuvankäsittelyohjelman Dstretch-pluginilla. Sen tuottama kuva näytti selvän erivärisen kuvion ja siltä kuin kalliopintaa olisi tuhoutunut ympäriltä. Esittääkö se jotain? Kalliomaalaus? Jaa-a…
Jyrkänteen vierestä löytyi ison lohkareen alta luola.
Aukosta mahtui juuri rymyämään sisään. Luolalla oli pituutta lohkareen pituuven verran n. 10 m, leveyttä 3-4 m ja korkeus vaihteli puolesta metristä yli metriin. Aukon kiven takaa aukeni potero ja sen takana oli vielä peräkamari. Perältä olisi ehkä just ja just mahtunut ryömimään ulos.
Maastohousut saivat uuven värityksen luolaa rymytessä. Olipas käymisen arvoinen jyrkänne.
Jatkoimme matkaa niemen toiselle puolen Pitkälahen pohjukkaan. Emäntä jäi sinne vuoren rinteille mustikkaan ja minä suuntasin kohen Suomen Luolat-kirjassa mainittua Varkaanlammen luolaa. Suuntasin kohen kahta karttaan Varkaanlammen länsipuolelle merkittyä suurta kiveä, joista kirjan koortinaattien mukaan läntimmäisen alla pitäisi olla luola. Se kivi nakotti tukevasti turpeessa.
Mutta toisen alla oli luola.
Rakonen ei ollut kovin korkea – alta puolen metrin, mutta luolaan olisi mahtunut ryömimään. Luola muuttui tilavemmaksi aukolta. Ihan kuin joku olisi kaivanut poteron hiekkaan. Luolalla oli arviolta kokoa 2.5 x 4 m ja korkeutta suurimmillaan reilut puoli metriä. Tulipa mieleen että tämä luola olisi erittäin suojaisa talviaikaan, kun lumi peittää matalan aukon. Onkohan ollut joskus karhuluola? Mitään tuoreita merkkejä ei löytynyt.
Luolalta lähti polku kohen Pitkälahen pohjukkaa.
Matkalla tuli vastaan parin kiven välissä keikkuva lohkare. Olisko tämä luolakirjassa mainittu lohkareluola? Tais olla. Koortinaatit hiukan metässä. Kirja kertoo luolan kooksi: 7 x 3 x 1-1.5 m ja että se on ollut erämiesten sekä kalastajien asento- ja sateenpitopaikka.
Luola vietti alaspäin ja yläpuolella oli tilavampi karikkeen peittämä tasainen osio. Alapuolella oli soran peittämää pohjaa ja siellä näkyi myös kalliopohjaa.
Ihastelin paluumatkalla lahenpohjukan jyrkkäreunaisia vuoria. Emäntäkin oli saanut sankon täytettä. Jatkoimme matkaa.
Pieni-Kolovesi oli tyyntynyt ihan kokonaan.
Alkoi olla näläkä, joten meloskelimme Pyylinojan laavulle evästelemään.
Laavu oli siisti ja kuivat puut halottuna valmiina. Keittelimme nokipannuteet ja tiristilimme makkarat. Talvitien Pasi viestitteli nuamakirjassa että km päässä olisi ollut Heinäveen kunnan ylläpitämä Pyyvin autiotupa ja sauna. Se jäi tällä kertaa kurkkaamatta, kun meinasimme illaksi kotio.
Loikansaaren kiertomme jatkui kohen Koukunpolvea ja kurkkasimme Pirunvuoren mahollisen kalliomaalauksen, joka osottautui ihan suveksi. Miksi se on rekisterissä?
Itse Pirunvuoren jyrkänne oli komea.
Koukkasimme Koukunpolveen ja hurrautimme sähkömoottorilla laivaväylää pitkin kohen Vaaluvirtaa. Muistelimme tutussa maisemassa parin vuojen takaista reissua Ryöskäntuvalle ja Koukunvuoren uhrikiville.
