Tapasin tänään Rutkonvuoren huipulla – jyrkänteen reunalla – kaksi kiärmeen luikeroa – mustia kyykiärmeitä. Ne olivat hiukan kankeita, kun lämpötila oli hät hätää plussalla. Olinkin lähellä astua toisen päälle, kun tiirailin maisemaa puitten välistä. Onneksi se havahutti minut sihinällä. Siinä tuijottelimme toisiamme tovin. Auringon mentyä pilveen, ne luikertelivat pienen männyn juurakkoon piiloon.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi kiärmeitä pitäs pelätä tai tappaa. Purasu on äärimmäinen puolustuskeino, jos sihinä ei auta uhkan hätistelyyn.
Kyllä on pelottavan näköinen Kyy. Toisaalta johtunee sinun tavasta tarkastella luontoa, Kyy näyttää inhimillisen kauniilta ja jopa hieman sympaattiselta.
Kommeita oovat. Kyllähän noita pitää varoa ku tietää millä ne voi purasta. Tulikin mieleen että olisko kyypakkaus parempi kamerarepussa kuin autossa.
Kommee on elukka. Ja kiärmekammo on tosi outo ominaisuus. Mutta meitähän on moneks muutennii.
Näin se vaan on.