Väisälänmäk kuluu muamme kansallismaesemiin, joita on käännyt mualailemassa niin Järnefeltit ku Halosetkin. Pitihän sitä minunkin käävä ihmettelemässä. Aarinko mollotti niin kaaniina, että suuntasin Pökötin keelan kohti Lapinlahtea. Navikaattori ohjasti mäelle Muaningan kaatta, joka pisti hieman eppäilyttämmään reitin järkevyyttä, mutta uattelin, että otetaampa tämä reissu muaseutumatkailuna.
Muantieltä 5646 ol opastus Väisälämäentielle ja vastaan tul parkki vessoineen. Kävin kurkkoomassa, että olisko piässy aatolla lähemmäs näkötornia, mutta vastaan tul pysäköintikieltomerkit. No, jätin kärryn suosiolla miärättyyn parkkiin ja käpyttelin tietä pitkin 1.2 km näkötornille. Tosin 4H:n karjamajalla tul vastaa parkkeerattu urheiluaato. Enpä kehtoo kirjottaa mitä tul mieleen.
Väisälänmäellä ol mukavasti pietty yllä perinnebiotooppia – eli laetumia, hakamaeta. Aenakin yks isompi laama piti huolta biotoopista.
Niitten jäliltä ol mettä niin ku ennen vanahaan.
Kaikki muu kelepoo syötäväks paitti suuremmat puut ja katajat.
Hoitolaama ol uamulevoilla.
Tankkaus menneillään.
Laamassa ol sonnit, vasikat, hiehot ja lehmät samassa kasassa. Siis ihan oikee laama.
Kiipesin näkötornille. Hieman alempana ol kota, jossa ol isolla joukolla makkaran kärvennys meneillään.
Näkötornista ol kommeet näkymät varsinkin pohjoseen ja ittään. Harmi vuan että suuret närreet peittivät näkyvyyen etelään ja länteen. Miks näkötorni rakennettaan, jos näköallaa rajottavia puita ei voe kuatoo?
Uamu-usvan rippeet luikertel kohen pohjosta.
Mualaismaesemoo.
Käppäilin aatolle takas reitin toisen osan, joka kiertel pellon pientareita. Välillä avvautui näkymiä.
Väisälänmäk on näkemisen arvonen paekka. Erityisesti tykkäsin maesemanhoetoporukasta ja sen aekaan saannoksista.
