Eilen meloskelureissumme suuntautui meille uusiin tuntemattomiin maisemiin Kuvansiveelle Leppävirran ja Suonenjoen rajamaille.
Ylitimme muinaisen rajan – Kilpikosken – Sorsaveen ja Kuvansin erottavan hiljakseen virtaavan kosken. Tarinan mukaan jättiläiset ovat siirrelleet kivet koskesta. Koski on perattu niin, että siitä on mahuttu tekemään reittiliikennettä pikkuruisella laivalla välillä Suonenjoki-Sorsakoski. Toiset eppäilee, että kivet on raivanneet Venäjän tsaarin sotajoukot.
Nykyään sotajoukkojen sijaan koskella vahtii tiira.
Ensimmäinen pysähyspisteemme Kuvansilla oli kosken evustalla oleva pikkuruinen saari (kartta). Saaressa oli laivojen kiinnityslenkkejä. Taustalla häämöttää laavun retkisataman merkki.
Lisäksi saaressa oli useita kivilatomuksia ja tälläinen pöytämäinen kiikkukivi. 70-luvun disconiiauksilla sain sen hyvin kumajamaan kalliota vasten.
Jatkoimme matkaa ja kiepsautimme kannootin Partaharjunniemen taakse.
Sieltäpä löytyikin vanhan näreen suojasta eriskummallinen terävä kalliokieleke (kartta).
Kuin terävä linnun nokka.
Eipä ole ennen tuollasta tullut vastaan.
Nokan alla oli liuskekivirinne. Ne oli rapautuneet vuosituhansien aikana irti nokan kalliosta.
Jyrkänteessä oli myös tällänen paasi, joka on alkanut irtaantua.
Jatkoimme matkaa kohen pohjoista seuraten Ukonniemen rantaviivaa.
Seuraava mielenkiintoinen kohe löytyi melkein Ukonniemen kärjestä – kvartsia sisältävä kiikkukivi (kartta). Aivan vieressä oli Kalmansaari, joka meinattiin tutkia paluumatkalla, josko siitä löytyisi hautakumpuja.
Kiepsautimme kannootin Ukonniemen ympäri ja meloskelimme Ukonsaaren länsipuolelle. Sieltä löytyi mukava kallioinen evästelypaikka (kartta).
Ukonsaaren länsipuolella oli hienoja pyöreitä jäkäläisiä silokallioita.
Kallioilta aukeni hieno näkymä Kuvansin selälle.
Evästelypaikkaa vastapäätä oli Kiviniemen kärki, josta näkyi muutamia tarkistamisen arvoisia paikkoja.
Rymysin keskellä niemee ja löysin julmetun järkäleen kalliota vasten (kartta).
Sen alle jäi immeisen läpiryömittävä n. 4 metrinen rakonen. Olikohan joku metsä/kalamies nukkunut yön tai pitänyt saetta sen alla? Luolan evustalla oli merkkejä nuotiosta.
Hyppäsimme kannoottiin ja tutkimme Kiviniemen kärkeä vesiltä käsin. Emäntä oli löytänyt käressä rymytessään mielenkiintoiset kivirakennelman. Siinä oli laakakivi jäänyt makuulleen toisia kiviä vasten.
Niemen kären länsipuolella on karttaakin merkitty julmettu kivi ja sen vieressä oli tasainen pöytämäinen kivi, jossa olisi mahtunut evästelemään, mutta palasimme tällä kertaa niemen itäpuolelle.
Sieltä löytykin melkein vesirajasta niemen toinen luolakivi (kartta).
Suoran tasareunaisen kiven alle jäi kuiva tila, jonne olisi mahtunut makuulleen puolen kymmentä immeistä. Tosin kevväällä ei olis säilyny kuivana.
Korkeutta ei ollut niin paljoo että kivien alla olisi mahtunut istumaan.
Jatkoimme matkaa ja tutkimme Keskisaaren kivikkoisia rantoja. Kallioisen nyppyläniemekkeen takana oli jotain mielenkiintoista. Emäntä alkoi jo olla väsynyt jatkuvaan rantautumiseen, joten minä läksin selvittämään mikä tumman puhuva kivi siellä on.
Kalliolla keikkuva kivi (kartta) oli mustunut nuotiosta. Nuotio oli kyllä jo maatunut, mutta saevesi ei ollut päässyt huuhtomaan nokea kaltevalta pinnalta.
Kiven takapuolella oottikin yllätys – pönkkä. Ihan tarkoituksella asetettu. Kiikkusko tämä? En kokkeilut.
Kalliolla makaili toinenkin kivi.
Siinä oli pari tafonia. Ylempi reikä oli reilusti nyrkin kokoinen.
Tämän jälkeen paluumatka alkoi kiinnostaa, kun taivaanrantaan alkoi ilmaantua synkkiä pilviä. Kalmansaari jätettiin ensi kertaan.
Kilpikosken kautta palasimme Sorsaveelle ja tuntui ihan kun olis käyty kurkkimassa vieraalla maalla. Siinäpä se män nopsaan lämmin heinäkuinen päevä.
Vielä palatessa tutkimme Mustalahen luolan…
