Heikinmäen pirun tarinat, Orinoro, Leppävirta

Siitä taitaa jo olla parisen kessee, kun eka kerran kuulin Leppävirran Orkomäen alkuasukkailta juttuja Heikinmäen pirusta. Siitä piti ottoo selevee.

Leppävirran tunnetuin luontonähtävyys Orinoron rotkolaakso sijaitsee Heikinmäen ja Orkomäen välissä. Orinoro-nimi ja siihen liittyvät orijututhan on ihan tuulesta temmattuja nykypäivän höpötyksiä. Kukahan ne on keksinyt? Vielä Henrik Laitisen (s.1832−k.1882) muinaismuistoyhistyksen stipentiaattina 1877 tekemissä muistiinpanoissa mainitaan  Orinoro sen oikealla nimellä Orkonoro. Rotkon lähellä on myös lampi nimeltään Orkonen.  Sana orko tarkoittaa “notkelmaa, alhoa, mäkien välistä kapeaa laaksoa”. Myös sana noro merkitsee “notkoa, uraa, uurretta” mutta myös “vetistä paikkaa” ja “pientä puroa”. Rotkon pohjallahan on lähe. Ehottaisin nimen palauttamista ja orijuttujen unohtamista.

Orinoro – siis Orkonoro – on ollut varmasti muinaisille immeiseille tärkeä paikka – muotonsa ja lähteen vuoksi. Joten paikasta ja ympäröivästä jylhästä luonnosta on monenlaista tarinaa.

Heikinmäen pirustakin on ainakin kaksi tarinaa. Heikinmäen tienoilla asusti muinoin immeisiä jotka tykkäs ottoo miestäväkevämpöö oikein olan takkoo ja niinpä siinä käv, että erräänä kosteena iltana kattoparrun piälle ilmestyi Heikinmäen piru soittelemmaan viuluaan. Piru ol jo entuuvestaan tuttu. Riihirannan kylätoimikunnan 1989 kokkoomassa kyläkirjassa “Riihiranta 1664-1989” kerrotaan pirusta näin:

Meillä on ollut Orkomäen alkuasukkaitten kanssa puhetta ettiä tämä pirun maja. No, maanantaina me saatiin Sepon kanssa aikaseksi lähteä ettimään sitä.  Alotimme etinnät Heikinmäen itäpuolelta – muinaisen pellon vieressä olevalta kukkulalta (kartta). Paikallinen alkuasukas muisteli että kaasupullon kokosena ne oli hilipasseet Peräsuon heinätöistä kukkulalle ja löytäneet jonkiimoisen kivenkolon. Olisko se pirun maja?

Siinäpä Sepon kanssa mittailtiin kukkulaa. Silokalliolta löytyi merkkejä…

Haaska vanha petäjä. Liekkö yrittäny kasvaa väärinpäin? Vai liekkö piru kiätänä sen?

Löysimme karttaa merkihtemättömän jyrkänteen ja siitä muutamia kiven kolosia. Nämä on varmasti kaasupullon kokosesta poijasta näyttänyt isoilta.

Eipä muuta sen kummosempoo löötyny, joten suuntasimme kohen Heinkinmäen huippua (kartta). Aattelimme matkalla tarkistaa pari karttaa merkittyä isoa kiveä. Paikalle päästyämme totesimme kymmenen metrin talouskuusikossa, että kivet eivät olleet paikoillaan. Toinen kivistä löytyi 50 m sivussa merkistä muttei sen alle päässy. Toista ei ees löytyny.

Seuraava kohe oli huipun vieressä pohjoispuolella oleva U-muotonen jyrkänne. Sekin oli pettymys. Ihmettelimme miksi se on kartassa jyrkänteenä – vain parimetriset seinämät.

Ihan vierestä kalliolta löysin merkkejä pirusta. Se oli hukannut toisen sarvensa. Otin siitä matkamuiston.

Seppo ehätti vallottamaan Heikinmäen korkeimman kohan.

Kallion päälle ol aseteltu kivi ja siihen laitettu kolmiomittauspiste. Liekkö mittaajat raahanneet kiven paikoilleen vaiko muinaisempaa perua? Sen enempää ei me maanantaina löyvetty.

Palasin sitten tiistaina itekseni kattelemmaan löytyiskö pirun maja Heikinmäen huipun ja Orinoron välisiltä kallioilta.

Löysin huipun läheltä taasen merkkejä pirusta. Se oli hukannut kivelle pitkän pyrstösulkansa.

Kallioilta löytyi 2m korkea aumakivi (kartta). Se oli nostettu pystyyn. Vieressä oli jäänteet suunnistusrastista.

Tukena pari suurempaa kivee ja alla pari pienempää.

Muutaman kymmenen metrin päässä aumakivestä löysin tälläisen rakennelman. Puolen kuution kokoinen kivi makasi kalliohalkeaman päällä (kartta).

Kiven alle jäi immeisen mentävä tila. Olisko tämä se pirun maja? Vähän on pienen puoleinen mutta niinhän majat on.

Maja löytyi silokallion vierestä – närreen juurelta.

Silokalliota jatkui mäkeä alas ja parin kymmenen metrin päästä majasta löysin suuren kivipöyvän (kartta).  Se oli haljennut kahteen osaan. Olikohan piru suutuspäissään jyrräyttänyt pöyvän halaki? Suurempi palanen oli reilut pari metriä kanttiinsa ja paksuutta 20-30cm.

Kiertelin hienoa silokalliolla varmaan tunnin verran ja löysin kaikenmoisia kivikasoja -muovostelmia. Kalliolta näkyi Orkomäki.

Sitten suuntasin kohen Orinoroa.

Matkalla notkelmasta löytyi pieni orkitejasuopläntti. Muutaman neliömetrin alueella kasvoi muutamia kymmeniä maariankämmeköitä.

Rotkohan näytti yhtä mahtavalta kuin aina ennenkin.

Tällä puolen en ollu aikasemmin käynykkään.

Aivan rotkon vieressä on hieno silokallioinen kenttä (kartta). Heikinmäen silokallioilla oli paljon monen muotoista kiveä siellä täällä. Oliko tämä kenttä tarkoituksella siivottu kivistä? Vain reunoilla muutamat kuin penkkeinä.

Paluumatkalla löysin vielä merkkejä Heikinmäen pirusta. Siltä oli hukkunut yksi kynsi kivikkoon. Ei se piru mulle näyttäytynyt. Se taitaa tietee että Satunnainen Retkuilija ettii sitä…