Kävin kurkkasemassa miltä koskella näyttää, kun aurinko paistatteli kirkkaalta taivaalta ja räystäät lorotteli valtoimenaan. En ole tänä talvena montaa kertaa käynytkään. Syy ilimoissa. Märät ja harmaat kelit eivät ole innostaneet ulkoiluun. Olen myös vältellyt kanavan puolelta menoa meluavien kanavatöitten vuoksi. Ajelin Hartikansalon puolelle nuljakasta soratietä myöten.

Joutsenpari

Koskelle oli saapunut joutsenia. Tämä pariskunta oli ainut johon sain näkökontaktin. Saarien takaa kuului isomman joukon kailotusta.

Majavien tuoreruokala

Majavatkin olivat huomanneet pesän vieressä kaatuneen haavan. Viimeksi haapa oli vielä ihan koskematon.

Koskikara majavan kaatamalla

Ei ollu lämpimät kelit vielä ajaneet karoja muuttomatkalle. Pari karaa bongasin.

Joutsenparin ylilento

Joutsen pariskunta päätti vaihtaa maisemaa ja tekivät komeen ylilennon.

Koskimeikäläetsie

Nautiskelin auringon lämmöstä kosken partaalla.

Vähän huonot räpylät

Mieli teki jo uitella jalkoja vilpoisessa veessä, mutta antipa vielä olla… Lumikengät alkoivat paikkapaikoin olla turhat vehkeet, mutta avoimilla paikoilla oli lunta vielä puoleen sääreen. Palailin pellon kautta autolle. Pellolla oli vielä liikaa lunta kauriille, joten ne varmaan viihtyvät vielä vähälumisissa kuusikoissa.