Selvittyämme Vaadinselän kurun rymyämisestä ja lepäiltyämme yön yli, läksimme ottamaan selkoa Akupään Pahakurusta (kartta).
Ennen pohjosen reissulle lähtöä olin taasen tutkaillut karttaa, että mistä löytyisi mielenkiintoisia kohteita. Sattumalta huomasin että olin valinnut pari kohetta kartalta, jotka on esitelty myös uuvessa Suomen rotkot-kirjassa. Tämä Pahakuru kuului niihin.
Ajelimme majapaikastamme Koppelon entiseltä koululta Ivaloon ja sieltä etelleen Nellimintietä. Käännyimme Rajajoosepintielle, jota ajelimme sellaset 6.7 km. Nimetön tie kääntyi oikealle hiekkakuopalle. Hetkisen aikaa pyörimme kuopalla, että minnes nyt, kunnes hokasimme kuopan pohjoisreunalta lähtevän tosi huonokuntoisen mettäautotie.
Ylitimme kuivaneen puron ja Pikku-Pösö sai muutamia pohjakosketuksia, vaikka yritin kiertää kivet kiel-keskellä-suuta. Säästelin autorukkaa ja jätimme sen Kivijärvenvaaran alle ajettuamme “tietä” n. 1.5 km. Nyt olis tarvittu maasturia. Loppumatkan kävelimme.
Mettäautotien loputtua huomasimme haaskan näkösen sorakumpareen, jonne kipusimme tähyilemmään.
Ainut rakennus, joka näkyi kumpareelta, oli keltainen tiilikattoinen puutalo. Otin siitä kuvan. Kämpille palattua tutkittiin kuvaa ja ihmetys oli suuri kun olinkin kuvannut majapaikkamme. Tiirailimme koulun pihalta pitkällä putkella että olisiko nyppylä erottunut myös sieltä päinvastaiseen suuntaan. Ehkä…
Kumpareelta lähti soraharjanne Pahakurun suuntaa, jota pitkin etenimme. Kentältä löytyi kotasija. Liekkö metästäjien?
Pahakurussa virtasin kirkas puro, joka ajoittain levittäytyi pieniksi lammiksi. Reunat olivat kallioista sokkeloa, jossa oli monia pieniä lippaluolia.
Eräästä lippalauolasta säikytimme asukkaan lentoon…
Työnjakomme oli sama kuin Vaadinselällä. Kiertelin mahollisimman kurun pohjalla ja emäntä eteni kurun Akupään puoleista reunaa.
Ai, että oli kirkasta vettä.
Välillä kuru kapeni ja puro miltei hävisi kivikkoon ja kallioikkoon.
Poronvasa oli hukannut kallonsa.
Kovin pitkälle kurun pohjaa en päässyt vaan nousin myös reunalle. Vaadinselän rehkimiset alkoi tuntua ja nestettä kului…
Kurussa on yksi suurempi lampi, joka oli niin syvä, ettei sen pohjaa näkynyt.
Kurua edetessä sen muoto muuttui. Reunat nousi mutta loiventuivat louhikko- ja sorarinteiksi.
Tutkittuamme kurua puoleen väliin päätimme kääntyä karttaa merkitylle polulle ja palata mettäautotielle. Tämä oli taasen sellainen kohe, että puolen päivän reissulla ei tullut kuin raapastua. Täällä voisi viettää muutaman päivän tutkiessa koko kurun kalliot ja kolot.
Palatessa autolle mettäautotien reunasta bongasimme harvinaisuuen: kuus. Niitä ei täällä Kaunispään pohjoispuolella kovin montaa ole.
Voip olla että tännekin palataan… Mutta meillä alkoi olla kiire Koppelon kyläjuhlille porosopalle.
