Eilisen aamupäivän kurkin mökin ikkunasta joko tuo sae loppus. Puolen päivän aikaan kyllästyin kurkkimaan ja läksin valloittamaan Karttulan Honkamäkeä (kartta) – Struven ketjun yhtä merkkipistettä.
Päätin lähestyä Tervamäentien kautta iästä ja matkalla kurkata kolme rauhoitusmerkkiä Sitkansolassa.
Aina reittivalinnat eivät osu kohillee, vaikka tiirailin maastoa ilmakuvistakin. Lähestyi Sitkansolaa Tervamäen ja Kuivamäen välistä notkelmaa pitkin, joka oli aika rankka nousu hakkuupöpelikössä. Itse sola oli tervaleppälehto joten puuta oli pitkittäin ja poikittain – lisäksi sae ei ennustuksesta huolimatta tauonnut.
Keskeltä lehtoo löytyi vierekkäin kaksi kommeeta närettä.
Molemmissa oli rauhoitusmerkit ja olisin tarvinnut parin, jotta käet olisi riittänyt rungon ympäri.
Kuvasta näkyy että tuolla korkealla tuuli aikalailla.
Vielä se kolmas merkki. Esterata sille oli jo valmis. Kuukauen päästä täällä olis valtava sirkutus ja lirkutus meneillään.
Hirvet oli pitäneet lehtoa talviruokailupaikkanaan. Eipä aikaakaan kun eestä kuului hirvee ryminä ja ryske. Hirvet olivat haistaneet teotoranttini – kelvoton haju. Näköhavainto jäi tekemättä – löysin kyllä tuoreen kasallisen pieniä suklaamunia.
Mikähän tätä leppäää itkettää?
Kolmas kohteeni olikin jo ehtoo puolella oleva näre. Silti se oli komea.
Se tarjosi vielä apetta paikallisille tikoille.
Vieressä kasvoi yhtä komee näre, jolle voisi siirtää rauhotuskyltin.
Päätin siirtää Honkamäen valloituksen, koska olin sateesta litimärkä. Oikaisin tielle Tervamäen kautta, joka olikin helpompi reitti. Komeen kuusikon sammallattialla oli helppo talsia.
Kun kartalta löyätte rauhoitusmerkkejä niin kannattaa käyä kurkkaamassa…
