Koskella paistoi keväinen aurinko. Tiirailin laavun saaren käressä laiturilla telkkiä.
Sitten huomasin jonkun karvaturvelon uiskentelevan suoraan päin minua.
Minkin poekanen – sellanen kouluviivottimen mittanen. Annoin sen tulla lähemmäs ja samalla räpsin kuvia.
Se tuli lähemmäs ja lähemmäs…
Lopulta pitkäputki ei enää tarkentanut ja minkki oli jo jalkojeni juuressa. Vasta siinä äkkäs mut ja sukelsi nopeesti laiturin alle.
Karoilla oli kevättä rinnassa.
Luri luri vaan. Bongasin pajukoissa myös peukaloisen muttei se suostunut kuvaan.
Kevään ensimmäiset korritkin käveli pitkospuilla vastaan. Viirulassa ei mitään uutta. Rouva Viiru hautoo…
Nätti sen on minkinpoikanenkin vaikka ei niin kovin tykätty eläin taida olla. Rantarosvoksikin haukkuvat. Hyvät kuvat olet saanut sekä minkistä että karasta.
Vieras lajihan se on meillä, mutta koskella on ole nähnyt niiden syövän muuta kuin kaloja.
Luulisi viime vuotisten poikasten jo kasvaneen täysikokoisiksi.
Aikaisen peukun näit, mutta ei kyllä mikään ihme tänä keväänä. Aikaisuusennätyksiä rikotaan hyvällä vauhdilla. Itsellä peukku vielä näkemättä, mutta punarinnan kuulin aamulla laulelevan.
Oisko sukupuolilla kokoeroa? En ole aiemmin näin pientä minkkiä tavannut. Aikasessa on moni tulokas. Viime viikolla pakkasilla näin harmaalokkeja muuttamassa takasin etelään isona parvena. Kokeilijoita riittää…