Tänään oli kirpakka aurinkoinen ja tyyni lokakuun aamu. Pakkasmittari oli käynyt aamulla ennen auringon nousua -6.5 asteessa. Läksin käymään koskella.
Laavun saaressa kuulin jonkin linnun hälytysääntä. Menin katsomaan, että kuka siellä huutaa. Punarintahan se siellä – oikeestaan niitä oli kaksi, joista toinen halusi pitää meteliä. No, hyvä niin tiesin missä se liikkuu.
Sitten se hävis. Sitten kuulin pesuääniä kosken rannasta. Punarinta ei huomannut minua, kun hivuttauduin lähemmäksi. Pääsin 3 m päähän ja piilouduin kameran taakse.
Minut nähtyään se pomppasi oksalle huutamaan, mutta kun seisoin silmät kameran takana, se ei lähtenyt lentoon. Sain kuvata sitä vapaasti. Harmi vaan, että se istui varjossa.
Kun otin kameran silmien edestä, niin sitten sitä vietiin. Silmät taitaavat olla jotenkin vaaralliset…
Sinne se jäi hälyyttelemään, kun jatkoin matkaani. Mitenkähän pitkään ne meinaa vielä koskella viipyä? Pajukoista näkyi löytyvän vielä ötököitä ruuaksi vaikka aamulla oli vielä pakkasta.
Voi mikä söpöläinen. Minäkin kuulin hiljattain ihan kunnon laulua punarinnalta. Oli keväisen kuulloista. Punarinnat ovat sitkeitä sissejä. Yksi talvehti koko viime talven tuttavani pihassa tuossa naapurustossa.
Ihan turhaan harmittelet, kuvathan ovat loistavia. Onhan tuo mallikin kuvauksellinen.
Ihastuttavia kuvia! Lähikuva linnun nappisilmistä, vain laulu puuttuu.
Hullukaali: No, sitten pitää käydä kuuntelemassa jäiskö tämä pari pitemmäksikin aikaa koskelle.
irma: Kuvista ei olisi tullut niin rakeisia jos olisi ollut parempi valo.
Kutuharju: Nappisilmistä ne poikasetkin tunnista – niillä kun ei heti ole punaista rintaa.