Mikään ei saa mua pysymään poissa Konnuskoskelta hauskojen tapaamisten jälkeen. Kävin eilen töiden jälkeen katsastamassa mitä siellä nyt näkyy.
Laavun saarelle tultuani kuulin vienoa liverrystä ja etsin sen aiheuttajaa. Sehän oli koskikara, joka liverteli vienosti kivellä.
Sitten pyrähti vähäksi aikaa jonnekin muualle ja asettauduin mahdollisimman mukavasti uloimmaiselle rantakivelle, jotta pääsin lähemmäksi sen laulukiveä.
Eipä aikaakaan kun se istahti samalle kivelle, jossa saukko oli lauantaina käynyt kuivattelemassa itseään.
Siinä seurailin sen serenaadia tunnin verran.
Jaaha, nyt on laulut tältä päivältä liverrelty. Ei kun iltapesuille.
Tämä sanos niin kuin Heippa!
Komeat on karakuvat. Auringonvalo tuo hyvin esille karan kauniin ruskeasävyisen puvun. Tutun näköistä touhua heillä.
Vähänlaisesti oli kyllä valoa eilen viiden aikoihin, että kuvia sai vaalentaa aikas paljon. Onneksi kohina pysyi kuitenkin siedettävällä tasolla. Vielä kun pääsis oikein kirkkaalla kuvaamaan karoja. Tänään olivat vaan pahuksen kaukana ja sitten tuli vielä lumikuuro siihen häirihtee.
Hyvä tuo kivi, kun kaikki jäävät siiheen poseeraamaan. *Edelleen katkera* 😀 Itse en enää sunnuntaina nähnyt karoja täällä koskella. En tiedä enkö vain saanut silmiini vai joko ovat siirtyneet pohjoisemmaksi.
Mulla alkaakin olla siihen rannalle lumeen tallattuna sellainen potero, jossa voi ihan mukavasti jo istuskella ja odotella seuraavaa mallin ilmestymistä tuolle kivelle. Mitähän sille kivelle pitäs laittaa houkuttimeksi, että se kuuluisa flamingo tulis myös siihen niiailee? 8)
Kiitos upeasta Karabluesista! Pitää varmaan lähteä katsomaan tuonne Nautelankoskelle, josko siellä karoja olisi.
Kannattaa käydä nyt koskilla. Siellä on nyt elämää. Minusta ainakin on tullut täys koskiholisti tällä viikolla.
[…] se kivi, jolle saukko nousi aina välillä kuvattavaksi viime keväänä. Samalla kivellä on myös koskikara poseerannut. Pirttikosken niskalla, joka on kuvassa takimmaisena, kuvasin […]