Läksi tännään töistä suoraan ajelemmaa kohti Enonkosken Hanhivirtaa. Kurvasin Heinäveen kautta Koloveen Kirkkorannan ohitse melekein Hanhivirralle. Puoltoista kilsaa ennen lossia käännyin Pyylinsaarelle menevälle tielle ja siltä parin kilsan päästä käännyin kohen rantaa ja ajelin tukkien laskupaikalle. Se oli niin täyttä tukkeja että etin tien varresta paikan Juhtalle vähän penkkaan survasten. Tönäsin potkurin jäälle ja läksi potkimaan kohen Kurtinvuorta (kartta).

Kurtinniemen takaa aukesikin näkymä Hanhivirralle, jossa lossi kuskasi autoja salmen yli.

Vinhassa myötätuulessa olin nopsaan Kutinvuoren juurella.

Ihan kommee vuori.

Kalliomaalaus löytyi helposti.

Punaiseksi maalattu lohkareluolan eessä oleva kivi paistoi puitten läpi.

Lohkare sijaitsi kallioterassilla 7 m korveuvella.

Myös lohkaretta oli maalattu useasta kohti.

Lohkareen alle jäi läpiryömittävä luola. Pituutta nelisen metriä.

Aikas erikoinen asetelma. Lohkareen etuosassa ja katossakin oli maalausta. Mikähän on ollut tämän paikan tarkoitus? Pyhäpaikka, merkkikivi järvellä kulkijoille, …?

Kivestä on tunnistettu hirvikuvio, mutta en kyllä saanut sitä näkyviin.

Näkymä luolasta järvelle. Nautiskelin luolassa eväät ja tarjosin myös luolan ”haltijalle” tilkat. Luolalta huomasin ettei rannasta kannattanut mennä kovin paljoo selälle päin – jää oli keskemmällä tummilla laikuilla. Hanhivirta virtaa.

Palailin rantaviivaa myöten ja tutkailin jyrkännettä.

Jyrkänteen herra olikin harvinainen kalliokiipeilijämustarastas. En olekaan ennen tälläiseen alalajiin törmännytkään 8) Se oli kiinnostunut minun touhuista.

Se tutki havukasat tarkkaa. Välillä näkyi vain kallionkoloista lentäviä lehtiä ja havunneuloja.

Olin hyvään aikaan. Aurinko alkoi jo lämmittää niin että kohva alkoi pettämään jalkojen alla, mutta onneksi kesti vielä potkuria. Onneksi ei mennyt veessä rämpimiseksi.

Jopas oli reissu Kurtinvuorelle. Oli väärä valinta palata Pyylin Säynelahen ja Syrjän kautta Leppävirralle. Oli kuivaa, märkää, sohjoista, lumista ja jäistä pikitietä sekä kuivaa, lumista, nilppujäistä, sohjoista ja lilluista soratietä.  Syrjän pysäkkeen jälkeen nilppujäisen mutkan urasta lähti perä viilettää. Onneksi oikes tiellä. Piti panna nelivetolukitus päälle VT23 asti. Loppu olikin heleppoo…